Ylen eduskuntavaalien puheenjohtajatentit jatkuvat keskiviikkona Liike Nytin, kristillisdemokraattien ja ruotsalaisen kansanpuolueen osuudella. Edellisissä eduskuntavaaleissa kaikki kolme pääsivät eduskuntaan ja RKP myös hallitukseen.

Lapissa kyseisten puolueiden asema on huomattavasti pienempi.

Lapin kansanedustajapaikkojen putoaminen seitsemästä kuuteen vaikeuttaa entisestään pienten puolueiden mahdollisuuksia saada ehdokas läpi.

Kristilliset ovat vaaliliitossa kokoomuksen kanssa

Illan puolueista kristillisdemokraatit sai viime eduskuntavaaleissa reilut tuhat ääntä Lapissa. Puolue oli vaaliliitossa kokoomuksen kanssa ja varmisti Heikki Autton (kok.) valinnan kansanedustajaksi.

Kristilliset ovat vaaliliitossa kokoomuksen kanssa tälläkin kertaa. Vaaliliiton listalla on kolme kristillisten ehdokasta.

Kaksissa viime vaaleissa kristillisistä eniten ääniä sai kemijärveläinen kaupunginvaltuutettu Pirkka Aalto, joka on tällä kertaa ehdolla Oulun vaalipiirissä.

RKP:llä on yksi ehdokas

RKP on Lapissa profiloitunut saamelaisten asiaa ajavaksi puolueeksi. Puolue on onnistunut saamaan läpi ehdokkaita kuntavaaleissa, mutta eduskuntavaaleissa menestys on ollut vaatimatonta.

Viime kerralla puolue oli vaaliliitossa kokoomuksen ja kristillisten kanssa. Neljä vuotta sitten puolueen ainoa ehdokas sai reilut sata ääntä. Tällä kertaa RKP on liikkeellä omalla listalla, jolla on yksi ehdokas.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa RKP:llä on historiansa ensimmäistä kertaa ehdokas kaikissa Manner-Suomen vaalipiireissä.

Liike Nytillä on kaksi ehdokasta Lapissa

Liike Nytistä tuli viime vaaleissa eduskuntapuolue, kun Harry Harkimo valittiin Uudeltamaalta eduskuntaan. Puolueen suurin vaikutus oli siinä, että se omalta osaltaan esti kokoomuksen nousun suurimmaksi ja samalla pääministeripuolueeksi.

Kevään vaaleissa Liike Nytillä on kaksi ehdokasta Lapissa.

Keminmaalainen sitoutumattomien ryhmä Keminmaalaisten parhaaksi liittyi Liike Nyttiin vuonna 2018, jolloin Liike Nyt ei ollut vielä puolue. Ryhmä kuitenkin erosi Harkimon johtamasta liikkeestä seuraavana vuonna, kun Liike Nyt päätettiin rekisteröidä puolueeksi.

Puheenjohtajatentti alkaa TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 21.00.

Lue myös:

Lapin vaalikentillä puhuttaa eniten sähkönhinta – uusin huoli on EU:n kaavailemat talojen pakolliset energiaremontit

Politiikan professori: Lapin korkea äänikynnys lisää äänestäjien taktikointia – kuka saa Kärnän, Mustajärven ja Karppisen äänet?

Kevään vaaleissa valitaan Lapista ainakin yksi uusi kansanedustaja – vaikeinta on keskustalla ja vasemmistoliitolla

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.