Kiista koronapandemian synnystä on noussut suurvaltapolitiikan keskiöön.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtaja Christopher Wray sanoi Fox News -uutiskanavan haastattelussa, että FBI uskoo SARS-CoV-2 -viruksen olevan lähtöisin kiinalaisesta laboratoriosta.

– FBI on jo pitkään arvioinut, että virus on syntynyt laboratoriossa, Wray sanoi.

Hän myös syytti Kiinaa siitä, että maa estää ja hankaloittaa selvityksiä koronapandemian synnystä.

Wray ei kertonut miksi FBI uskoo Kiinan olevan syyllinen asiassa.

Hänen mukaansa FBI:n biologisten uhkien asiantuntijat ovat löytäneet tästä todisteita, mutta heidän työnsä on salassapidettävää.

Monet tutkijat uskovat koronaviruksen olevan lähtöisin eläimistä

Tiedämme varmasti, että koronavirus SARS-CoV-2 on lähtöisin Kiinasta. Mutta se miten virus tarttui ihmisiin on kiistanalaista.

Niin sanottu Chinese Lab Theory eli teoria, jonka mukaan virus olisi luotu kiinalaisessa laboratoriossa, ei ole uusi.

Yleisesti sitä on pidetty salaliittoteoriana, jolle ei ole löydetty uskottavaa näyttöä.

Maailman terveysjärjestö WHO jopa tutki asiaa, mutta tuli siihen tulokseen, että on ”äärimmäisen epätodennäköistä”, että virus olisi lähtöisin kiinalaisesta laboratoriosta.

Asia nousi uudestaan keskusteluun, kun useat tahot, WHO itse mukaan lukien, arvostelivat tätä selvitystä ja vaativat uutta avointa tutkimusta.

Tutkijoiden enemmistö uskoo koronaviruksen olevan lähtöisin eläimistä, tarkemmin ottaen lepakoista Kiinassa.

– Meille on kertynyt paljon todisteita, jotka osoittavat viruksen olevan peräisin luonnosta ja tarttuneen ihmiseen Wuhanin kaupungin Huananin torilla, Glasgow'n yliopiston professori David Robertson sanoi BBC:lle.

Kiina tuohtui syytöksistä, Yhdysvaltain viranomaiset keskenään erimielisiä

Kiinan ulkoministeriö arvosteli kovasanaisesti FBI:n väitteitä.

– Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset tunnetaan pettämisestä ja huijaamisesta, eikä näissä väitteissä ole uskottavuuden häivääkään tiedottaja Mao Ning sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Samalla kun FBI levittää väitteitä viruksen synnystä kiinalaisessa laboratoriossa, neljä erillistä liittovaltiotason tutkimusta on tullut siihen johtopäätökseen, että virus on lähtöisin eläimistä.

Lisää aiheesta:

Koronapandemian alkuperä yhä varmempi: tutkimusten mukaan tartunnat lähtivät eläintorilta kahteen otteeseen, väli-isäntänä saattoi olla supikoira