Kuljetusalan lakko seisautti keskiviikkoaamuna käytännössä koko Porin paikallisliikenteen.
Vain kymmenkunta Porin linjojen autoa on liikenteessä kuljettamassa koululaisia, mutta muut autot ovat ja pysyvät paikoillaan tästä päivästä puolitoista viikkoa, jos sopua ei neuvottelupöydässä synny.
Porin torille kerääntyi heti aamutuimaan kuitenkin linja-autonkuljettajia, ei hommiin vaan lakkovahdeiksi.
– Yhtään liittoon kuuluvaa ei tänään ole ajamassa. Tässä ollaan vähän jännittynein mielin, että koska neuvotellaan seuraavaksi. Hyvässä hengessä ja yhteistyössä kaikki on sujunut, toteaa Porin Linjojen pääluottamusmies Eeva-Maria Haiko.
Pääluottamusmiehen puhelin oli tiistaina kovilla, kun nevottelutulosta odottavat työntekijät utelivat viimeisimpiä käänteitä.
– Kaikki toivoivat, ettei lakkoa tulisi. Tietysti siellä meidän yhteistä asiaa ajetaan, niin nyt ollaan tässä tilanteessa, Haiko sanoo.
Vain kymmenkunta Porin paikallisliikenteen linja-autoa kulkee koululaisia kyydissään. Kuljetusalan ja sen myötä kuskien ollessa lakossa, on työnjohdon täytynyt kääriä hihat ja hoitaa tarvittavat ajot.
– Pystymme ajamaa vain noin viisi prosenttia vuoroista normaaliin verrattuna. Onhan tämä raskasta, kun liikennöinti oli vasta toipunut koronan vaikutuksista ja nyt se jälleen romahtaa alas. Tämä on vähän kaikille takaisku, sanoo Porin linjojen toimitusjohtaja Jarno Valtanen.