MOSKOVA Venäjän presidentin puheeseen parlamentille kohdistui väistämättä odotuksia ja arvailuja. Olisiko Vladimir Putinilla hihassaan jokin uusi avaus suhteessa Venäjän Ukrainaa vastaan käymään sotaan?
Itse sodan suhteen Putin jatkaa valitsemallaan tiellä, eikä hänellä ollut sillä tiellä oikeastaan mitään uutta tarjottavaa.
Sen sijaan Putin saattoi ilmoittaa uudesta merkittävästä heikennyksestä länsisuhteisiin. Tämän uutisen hän oli säästänyt aivan puheen loppuosaan.
Viimeaikaisissa puheissaan Putin on aina tavalla tai toisella palannut ydinaseisiin. Ne ovat Venäjän suuruuden symboli ja sen viimeinen tae.
Nyt Putin ilmoitti, että Venäjä keskeyttää ydinaseita rajoittavan Start-sopimuksen noudattamisen. Venäjä ei siis vetäydy sopimuksesta, vaan keskeyttää sen noudattamisen, Putin korosti.
Ehkäpä tämä oli Putinin mielestä riittävä vastaus Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin maanantaiselle Kiovan-yllätysvierailulle.
Sopimus oli tosin ajautunut vaikeuksiin jo aiemmin, kun koronapandemia oli keskeyttänyt tarkastukset eikä uusista ollut sovittu.
Vielä vuoden 2021 jännitteiden aikana Yhdysvallat ja Venäjä onnistuivat sopimaan jatkavansa Uuden Start-sopimuksen voimassaoloa helmikuuhun 2026.
Kuten aina, kaikki oli Putinin mukaan lännen syytä. Putin sanoi, ettei Venäjä voi sallia Start-sopimuksen mukaisia läntisiä tarkastuksia strategisiin kohteisiinsa, koska länsi on Ukrainan Venäjän strategisiin tukikohtiin tekemien iskujen takana.
Tällä Putin viittasi ainakin Ukrainan tekemäksi kerrottuun drooni-iskuun Engelsin lentotukikohtaan Saratovin alueella joulukuussa. Tukikohtaa käyttävät Venäjän strategiset ilmavoimat.
Start-sopimuksen murentuminen voi merkitä uutta ydinasevarustelukilpaa. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain kesken kylmän sodan loppuvuosina luotu ydinaseita rajoittava sopimusjärjestelmä on käytännössä nyt kokonaan purettu.
Osapuolet syyttävät toisiaan, mutta usein aloitteellinen on ollut Yhdysvallat, joka vuonna 2002 irtisanoutui ohjustorjuntaa koskevasta ABM-sopimuksesta ja vuonna 2019 vetäytyi keskimatkan ohjuksia koskeneesta INF-sopimuksesta.
Putin sanoi, että Neuvostoliitto ja Yhdysvallat solmivat Start-sopimuksen alun perin toisenlaisissa olosuhteissa, ja siinä hän on oikeassa.
Kylmän sodan aikana osapuolet loivat – usein kireiden läheltä piti -tilanteiden kautta – jonkinlaiset pelisäännöt. Nykytilanteessa pelisäännöistä ei ole selvyyttä.
Ydinasepelote on yhä toiminut jonkinlaisena henkisenä perälautana, joka on rajannut Venäjän ja lännen toimia Ukrainan sodassa, mutta nämä rajalinjat ovat kaikkea muuta kuin selvät.
Konkreettisia sotatapahtumia Ukrainassa Putin ei juuri kommentoinut, sillä Venäjän johdolla ei ole nyt osoittaa näyttäviä voittoja taistelukentällä.
Puheen alkuosa oli jälleen kertaus Putinin suuresta tarinasta, miten länsi on rakentanut Ukrainasta anti-Venäjää ja miten sodassa on kyse Venäjän olemassaolosta.
Ukrainalta miehittämiään alueita Putin kutsuu Venäjän ”historiallisiksi alueiksi” ja sellaisena hän vaikuttaa näkevän käytännössä koko Ukrainan.
Putin sanoi, että länsi aloitti sodan, ei Venäjä. Länsi pyrkii tekemään alueellisesta konfliktista globaalin, Putin syytti.
Putin luetteli jälleen, miten länsi ajaa ”neoliberaaleja” arvoja ja murentaa avioliittoa miehen ja naisen välisenä liittona.
Tämä kaikki on jo vanhaa kertomaa. Venäjä ei ole kohta vuoden ajan kestäneessä avoimen sodan vaiheessa saavuttanut tavoitteitaan, vaikka ne onkin muotoiltu tahallisen epäselvästi.
”Demilitarisaatio” tuntuu kaukaiselta, kun Ukrainaan toimitetaan yhä vain lisää läntisiä aseita.
”Denatsifikaatio” etenee sekin heikosti, sillä Ukrainan hallinto, jota Venäjän johto nimittelee natseiksi, on yhä pystyssä ja eilen maanantaina presidentti Volodymyr Zelenskyi vastaanotti Yhdysvaltain presidentin Kiovassa.
Turvallisuus ei Venäjän sotatoimien ansiosta ole lisääntynyt edes Venäjän sisällä. Jos katsoo Venäjän alueita Ukrainan rajalla, niin niiltä raportoidaan ajasta aikaan tulituksesta Ukrainasta.
Moskovalaisia hämmästyttivät taannoin kaupunkikuvaan ilmaantuneet ilmatorjuntakalustot. Viranomaisten kerrotaan myös tarkastaneen väestösuojien tilaa.
Eniten huolta kansalaisten keskuudessa herätti syksyllä julistettu osittainen liikekannallepano, jota ei ole virallisesti presidentin ukaasilla eli asetuksella päätetty vieläkään.
Putin ei puheessaan ilmoittanut uudesta mobilisaatioaallosta. Puheen tarkoitus oli valaa kansalaisiin luottamusta, ja mielipidekyselyt osoittavat, että syksyn liikekannallepano laski ainakin hetkellisesti yhteiskunnallisia tunnelmia jyrkästi.
Yleisön joukossa oli senaattorien, kansanedustajien ja perinteisen eliitin jäsenten lisäksi tietenkin Venäjän ”sotilaallisen erikoisoperaation” sotilaita.
Putin kertoi, että kaatuneiden sotilaiden omaisten ja sotaveteraanien tueksi perustettaisiin valtiollinen säätiö.
Kaatuneita ja haavoittuneita tulee vielä pitkään, sillä puheen perusteella Venäjän presidentti on valmis jatkamaan aloittamaansa sotaa vielä kauan.
Mitä ajatuksia analyysi herätti? Voit keskustella aiheesta 22.2. kello 23:een saakka.