THL suosittelee, että lasten koronarokotuksia annetaan riskiryhmään kuuluville lapsille.

Uutena ikäryhmänä suosituksiin ovat tulleet pikkulapset puolivuotiaista 4-vuotiaisiin.

THL suosittelee, että koronarokotuksia tarjotaan 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisille lapsille yksilöllisen harkinnan perusteella. Tämän ikäinen lapsi voi hyötyä rokotuksesta, jos hänellä on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus.

Rokotuksia voidaan erityisestä syystä antaa myös muille lapsille yksilöllisen harkinnan ja riskinarvion perusteella. Tällainen syy voi olla esimerkiksi ulkomaanmatkan kohdemaan vaatimukset.

Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Pirkanmaalla riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokotukset annetaan asuinkunnan mukaan. Kunnan ohjeet löytyvät Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Huoltajat päättävät yhdessä lapsen rokottamisesta

Lapsi tulee rokotettavaksi huoltajan kanssa. Lapsen rokottamiselle tulee olla molempien huoltajien suostumus. Lapsen rokotettavaksi tuova huoltaja huolehtii siitä, että rokottamiselle on suostumus myös mahdolliselta toiselta huoltajalta.

Rokotuspaikalle saa tulla vain terveenä, ja riskiryhmään kuuluminen tarkistetaan rokotustilanteessa. Mukaan rokotukseen pitää ottaa lapsen Kela-kortti tai henkilökortti. Rokotuksen jälkeen jäädään vielä 15 minuutiksi rokotuspaikalle.

Annettavat rokotteet

Nuorimmille lapsille (6 kk – 4 vuotta) annetaan Biontech-Pfizerin Comirnaty 3 -koronarokotetta ja 5–11-vuotiaille Biontech-Pfizerin Comirnaty 10 –koronarokotetta. Lapsille käytetään nimenomaan näille ikäryhmille tarkoitettuja pienemmän annoksen sisältäviä valmisteita.

Riskiryhmiin kuuluvat saattavat altistua ivakavalle koronataudille

Vaikka koronatauti on lapsilla yleensä lievä, riskiryhmiin kuuluvien lasten sairaus tai tila saattaa altistaa heidät vakavalle koronataudille. Koronatauti voi myös pahentaa heidän perussairauttaan.

5–11-vuotiaiden rokote ehkäisee tutkimusten mukaan tehokkaasti vakavaa koronavirustautia.

6 kuukauden – 4 vuoden ikäisten rokote ehkäisee tutkimuksen mukaan oireista tartuntaa. Rokotteen perussarja antaa lapselle samanlaisen vasta-ainesuojan kuin 18–25-vuotiaat saavat heille tarkoitetusta valmisteesta. Todennäköisesti rokote siis suojaa lasta myös vakavaa koronavirustautia vastaan.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.