Vuonna 2019 silloinen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Turun yliopisto päättivät yhdessä perustaa Mikrobikeskuksen edistämään alan tutkimusta, opetusta, diagnostiikkaa ja hoitoa. Tuolloin ei vielä tiedetty, miten ajankohtaisten teemojen äärellä oltiin, toteaa Mikrobikeskuksen johtajana aloittanut ylilääkäri Antti Hakanen.
– Mikrobit ottivat maailman haltuunsa useammaksi vuodeksi. Juuri se joukko, jonka tätä keskusta piti käynnistää, oli hyvin kiireinen pari vuotta. Koronan positiivinen vaikutus oli, että se hitsasi alan tutkijat hyvin yhtenäiseksi joukoksi.
Hakanen iloitsee myös siitä, että tunnustuksena Turussa tehdylle työlle Varsinais-Suomen hyvinvointialue myönsi Mikrobikeskukselle huippuosaamisyksikköstatuksen viime vuoden loppupuolella.
Koronavirus tunnistettiin Turussa heti pandemian saapuessa alkuvuonna 2020.
Mikrobiologian merkitys nousi kriittisen tärkeäksi koronapandemiassa. Kiivaimmillaan TYKSin kliinisellä mikrobiologialla tehtiin yli 2 500 testiä vuorokaudessa.
Uhkana mikrobilääkeresistenssi
Kysymys koronapandemian opeista saa pienen hymynkareen Mikrobikeskuksen johtajan suupieleen.
– Opimme tietysti ketkä ovat tämän planeetan todellisia valtiaita ja ketkä ovat täällä vain käymässä. Ehkä se on kuitenkin vähän naturalistinen tulokulma ja yritetään nyt kuitenkin ihmisinä pärjätä täällä vielä ainakin muutama satatuhatta vuotta. Toki vastinparimme mikrobit ovat olleet täällä neljä miljardia vuotta.
Vakavasti puhuen Antti Hakanen on huolestunut siitä, että mikrobilääkeresistenssiin ei Suomessa suhtauduta riittävällä vakavuudella. Mikrobilääkeresistenssi tai antibioottiresistenssi bakteereilla tarkoittaa sitä, että bakteerilla on kyky vastustaa tiettyä antibioottia.
– Mikrobilääkeresistenssi on hiljainen pandemia, joka on ollut täällä jo pitkään. Minun mielestäni se pitäisi huomioida ihan hallitusohjelmatasolla, sillä Suomi on tässä asiassa selvästi jäljessä muita Pohjoismaita. Olemme tuudittautuneet siihen ajatukseen, että meillä on paljon enemmän aikaa kuin oikeasti onkaan. Tosiasiassa mikrobilääkeresistenssi on yksi suurimmista terveysuhista niin YK:n kuin WHO:n listoilla.
Hakanen kertoo, että myös Maailman talousfoorumi on jo vuosia sitten nostanut sen kahdenkymmenen suurimman talousuhan joukkoon maailmassa.
Pandemioita on esiintynyt maapallolla noin parinkymmenen vuoden välein ainakin 1800-luvulta alkaen. Turun yliopisto ja TYKS hakevat uuden osaamiskeskuksen avulla ennen kaikkea entistä parempaa valmiutta vastata vakavien tautien uhkaan.
– Parhaat keinot torjua pandemioita tulevat tutkimuksen kautta, Hakanen korostaa.