Rakennusyhtiö YIT käynnistää muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 150 työpaikan vähentymiseen Suomessa. Yhtiö tavoittelee muutosohjelmallaan kaikkiaan vähintään 40 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä vuoden 2024 loppuun mennessä.
Yhtiön oikaistu liikevoitto kasvoi loka–joulukuussa toissa vuodesta seitsemällä miljoonalla 42 miljoonaan euroon, ja myös YIT:n koko vuoden oikaistu liikevoitto kasvoi.
YIT arvioi kuitenkin liikevoittonsa laskevan tänä vuonna ja muun muassa asuntorakentamisen liiketoimintansa kysynnän pysyvän lyhyellä aikavälillä vaimeana.
Sampolla oli ankea vuosi
Vakuutus- ja rahoitusalan konserni Sampon tulos ennen veroja laski vuoden viimeisellä neljänneksellä. Konserni ilmoitti loka–joulukuussa tehneensä 390 miljoonan euron tuloksen ennen veroja, kun vuotta aiemmin se oli noin 1,2 miljardia euroa.
Myös konsernin koko viime vuoden tulos laski 1,86 miljardiin edellisvuoden 3,17 miljardista. Konsernijohtaja Torbjörn Magnusson kertoo, että vertailuvuoden tulokseen vaikutti koronapandemia. Hän kuvaa yhtiön loppuvuoden operatiivista kehitystä vankaksi.
Sanomalla kasvua
Mediakonserti Sanoma puolestaan kertoi, että sen operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoa laski viime vuonna 189 miljoonaan euroon edellisvuoden 197 miljoonasta.
Liikevaihto kasvoi vajaat neljä prosenttia 1,3 miljardiin euroon pääasiassa yritysoston seurauksena.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoa oli kausiluonteisesti kaksi miljoonaa euroa tappiollinen, kun se vastaavaan aikaan edellisvuonna oli viisi miljoonaa euroa tappiollinen.
Toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoi vuoden olleen Sanomalle hyvä. Oppimateriaaleissa liikevaihto kasvoi, mutta medialiiketoiminnan kannattavuus heikkeni.
Terveystalo kärsi koronatestauksen vähenemisestä
Terveystalon kannattavuus heikkeni selvästi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Oikaistu liikevoitto ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia laski 29 prosenttia edellisvuodesta noin 30 miljoonaan euroon, vaikka liikevaihto kasvoi kaksi prosenttia 335 miljoonaan euroon.
Kannattavuutta heikensivät toimitusjohtaja Ville Ihon mukaan koronatestauksen väheneminen, myynnin painottuminen lyhyisiin hoitoketjuihin sekä kustannusten kasvu. Myös koko vuoden tasolla liikevoitto laski mutta liikevaihto kasvoi.
Hoivayhtiö Attendon Suomen-toimintojen liiketappio jatkui loppuvuonna. Yhtiön oikaistu liiketappio kasvoi viimeisellä neljänneksellä noin 5 miljoonaan euroon, kun vuonna 2021 se oli 2,4 miljoonaa euroa.
Tappion taustalla oli yhtiön mukaan vanhuspalvelulaissa kasvaneet henkilöstömitoitusvaatimukset, kohonneet sairauspoissaolot ja henkilöstöpulan aiheuttama nousu työvoimakustannuksissa.
Liikevaihto kuitenkin kasvoi, minkä taustalla oli Attendon mukaan yrityskaupat ja hinnankorotukset. Koko vuonna Suomen-yhtiön oikaistu liikevoitto oli yli 10 miljoonaa euroa tappiollinen.
Kustannusten nousu painoi Tokmannia
Kauppaketju Tokmannin vertailukelpoinen liikevoitto laski loka–joulukuussa noin 36 miljoonaan euroon toissa vuoden noin 40 miljoonasta. Myös koko vuonna yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto laski noin 86 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevoitto asettui tasolle, jota yhtiö ennakoi loppuvuonna tulosvaroituksessaan.
Laskeneesta liikevoitosta huolimatta Tokmannin liikevaihto kasvoi koko vuonna noin 1,17 miljardiin euroon. Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo tulostiedotteessa, että yhtiön tulosta heikensi yleisen kustannustason nousu, varsinkin kohonneet sähkö- ja vuokrakulut.
Lisää aiheesta: Pörssipäivä-podcast Yle Areenassa (uusia jaksoja tulossa vielä helmikuussa)