Kansallispuistojen kävijämäärät ovat tasoittuneet koronapandemian nostamasta huipusta. Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajalla sijaitsevassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli viime vuonna runsaat 34 000 kävijää. Huippuvuonna 2020 kävijöitä oli 49 000.
Rautavaaran ja Sotkamon alueella sijaitsevassa Tiilikkajärven kansallispuistossa kävijöitä oli vuonna 2022 runsaat 18 000. Huippuvuosi koettiin vuotta aiemmin, jolloin Tiilikkajärvellä oli yli 25 000 kävijää.
Metsähallituksen mukaan taloudellinen epävarmuus ja polttoaineiden hintojen nousu karsivat vierailuja etäällä kasvukeskuksista oleviin kansallispuistoihin. Kansallispuistojen kävijämäärät ovat silti korkeammalla tasolla kuin vuonna 2019 eli ennen koronapandemiaa.
Kävijätutkimusten mukaan kansallispuistoissa käyneet arvostavat luontokokemuksiaan ja ovat erittäin tyytyväisiä palveluihin sekä retkeily-ympäristöön.