Etelä-Karjalan hyvinvointialue ottaa vastaan työikäisille suunnattuja neljänsiä koronavirusrokotteita.

Hyvinvointialue pani tänään perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:lle pyynnön 20 000 koronavirusrokotteesta.

– Yksityiset toimijat antoivat ohuesti viestiä, että voisivat rokotustoimintaa täälläkin harkita. Emme halua olla tätä estämässä, ylilääkäri Sami Raasakka Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta kertoo.

Hyvinvointialue jakaa rokotteet Etelä-Karjalassa toimiville yksityisille työterveysyrityksille. Aikataulusta ei ole vielä varmuutta.

– Sinänsä kyse on rokotteista, jotka meillä on jo hyvinvointialueella olemassa, joten mitään logistista viivettä ei ole, Raasakka sanoo.

Hyvinvointialue voi myös käyttää koronarokotteita omassa toiminnassaan, mikäli yksityisillä ei lopulta olekaan tarvetta koko määrälle.

– Eli hukkaan ne eivät silloinkaan mene.

Hyvinvointialue pitäytyy riskiryhmien rokottamisessa

Valtioneuvosto päätti ennen joulua, että rokotekattavuuden parantamiseksi neljänsiä rokotteita tarjotaan työterveysyrityksille.

Sekä Etelä-Karjalan hyvinvointialue että sosiaali- ja terveysministeriö edellyttävät yksityisiltä toimijoilta, että rokottaminen on lääketieteellisesti perusteltua.

– Tämän harkinnan tekee kukin rokotustoimija sitten itsenäisesti, ylilääkäri Sami Raasakka Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta sanoo.

Julkisia terveyspalveluja järjestävä hyvinvointialue ei Raasakan mukaan ala rokottaa perusterveitä neljänsillä koronarokotteilla.

– Pitäydymme THL:n suosittelemalla linjalla eli riskiryhmien rokottamista jatketaan aktiivisesti.

THL:n mukaan tehosterokotusten antamiseen perusterveille työikäisille ei ole lääketieteellisiä perusteita.

Kymenlaaksoon rokotteita ei pyydetä

Kymenlaakson hyvinvointialueella ei johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan ole tarvetta pyytää niin sanottuja lahjoitusrokotteita.

– Ne yksityiset toimijat, jotka ovat käynnistämässä covid-rokotuksia niin sanottujen lahjoitusrokotteiden avulla, ovat järjestäneet rokotteiden saannin keskitetysti, Mäntymaa kertoo.

Mäntymaan mukaan muut Kymenlaaksossa toimivat yksityiset yritykset eivät ole ilmoittaneet tarvitsevansa lahjoitusrokotteita.

Etelä-Karjalan tapaan Kymenlaakson hyvinvointialue jatkaa THL:n ohjeistuksen mukaista rokotustoimintaa.