Yksityinen terveyspalveluyhtiö Mehiläinen aloittaa työterveys- ja yksityisasiakkaiden rokotukset 25 paikkakunnalla. Samalla myös Mehiläinen Länsi-Pohjan eli sairaalan sote-henkilökunta saa tehosterokotteen koronaa vastaan.
Mehiläisen rokotukset on tarkoitus aloittaa 25. tammikuuta. Myös yksityinen Terveystalo aikoo aloittaa rokotukset samaan aikaan Lapissa suurimmissa toimipisteissään.
Rokotteen voivat saada kaikki perusterveet yli 18-vuotiaat.
Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan rokotuksen saamiseksi tarvitaan kuitenkin lääkärin arvio. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos taas on sitä mieltä, että perusterveet alle 65-vuotiaat eivät tarvitse tehostetta lainkaan.
Lapin keskussairaala on jo pitkällä henkilökunnan rokottamisessa. Keskussairaalassa alettiin tarjota neljättä rokotusta kaikille jo lokakuun lopussa. Infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan pelkästään marras-joulukuun aikana annettiin 600 rokotetta.