Perussuomalaisten ja keskustan kannatus oli maaliskuussa 2022 lähes tasoissa.
Tammikuun aluevaalien jälkitunnelmissa perussuomalaisille mitattiin 13,6 ja keskustalle 12,3 prosentin kannatus.
Puoli vuotta myöhemmin hallituksen viimeisen budjettiriihen jälkeen keskustan kannatus oli pudonnut kymmenen prosentin tuntumaan ja perussuomalaiset ponnisti politiikan syksyyn 17 prosentin kannatuslukemista.
Joulukuussa, kun eduskunta nuiji valmiiksi valtion ensi vuoden talousarvion tulot ja menot, niin perussuomalaisten kannatus ohitti pääministeripuolue SDP:n ja pomppasi yli 19 prosentin.
Oppositiopuolueilla kaksoisjohto Ylen mittauksessa
Ylen kannatusmittauksessa oppositiopuolueilla on nyt kaksoisjohto.
Toinen suuri oppositiopuolue, kokoomus, on seilannut kannatusmittausten kärjessä huhtikuusta 2021 alkaen.
Kokoomus oli suurin sekä kunta- että aluevaaleissa ja se on pitänyt pintansa kannatusmittausten ylivoimaisena ykkösenä.
Syksyllä eduskunnassa perussuomalaiset kaappasi usein poliittisen keskustelun aloitteen.
Keskustelu energiakriisistä ja sähkön korkeasta hinnasta kääntyi perussuomalaisten viestissä hallituksen ilmastopolitiikan virheeksi ja jengirikollisuuden syyt löytyivät perussuomalaisten mielestä hallituksen löysästä maahanmuuttopolitiikasta.
Kokoomus on ajautunut puolustusasemiin
Poliittisia askelvirheitä varova kokoomus on näyttänyt jo tulevalta pääministeripuolueelta ja se on usein menettänyt oppositiopolitiikan kärjen perussuomalaisille.
Kokoomuksen eduskuntaryhmästä ulos heitetty Wille Rydman päätti asettua perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Kokoomuksen konservatiivisiipeä edustanut Rydman on ollut monissa asioissa lähellä perussuomalaisia.
Vaikka Rydmanin puoluevaihdoksen syyt eivät olleet ensisijaisesti poliittisia, niin kokoomuksen liberaali puoluejohto joutuu jatkossa varomaan puolueen konservatiivisten äänestäjien laajempaa muuttoliikettä perussuomalaisten syliin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo muistaa hyvin, miten Harry Harkimon lähtö kokoomuksesta osin ratkaisi kevään 2019 eduskuntavaalien tuloksen.
Orpon kokoomus jäi viime eduskuntavaaleissa niukasti kolmanneksi, kun Harkimon Liike Nyt vei kokoomukselta ratkaisevat äänet Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Rydman kilpailee nyt kokoomuksen äänistä Helsingissä.
Perussuomalaiset tarvitsee vaalipäivän ihmeen
Perussuomalaiset on onnistunut usein kirimään vaalitaistelun loppusuoralla. Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaiset oli vaalipäivän äänissä ykkönen.
Perussuomalaisten haasteena on edelleen saada kannattajat myös äänestämään.
Eduskuntavaaleissa 2. huhtikuuta voittajan ratkaisee lopulta se, mitkä teemat nousevat keskustelun kärkeen vaalitaistelun loppusuoralla.
Puolueiden vakiintuneet kannattajat, joita on vuosi vuodelta vähemmän, äänestävät joukolla jo ennakkoon.
Liikkuvat äänestäjät, joita on vaali vaalilta enemmän, tekevät ratkaisunsa viime hetkillä, ja siihen vaikuttaa vaalipäivän sään lisäksi myös vaalitaistelun yleinen ilmapiiri.
Perussuomalaisilla on kevään eduskuntavaaleissa yllätyksen paikka.
Voit keskustella tästä artikkelista 6.1.2023 kello 23:een saakka.
Lisää aiheesta:
Ylen puoluekannatusmittaus: tutki, miten puolueiden kannatus on muuttunut viime vuosina
Kokoomuksesta eronnut Wille Rydman liittyy perussuomalaisiin
Analyysi: Keskusta voitti maakunnissa, perussuomalaiset romahti – kokoomus paalupaikalta eduskuntavaaleihin