Yhdysvalloissa republikaanisen puolueen oikean äärilaidan edustajat aloittivat eilen tiistaina kapinan omassa puolueessaan.

Kapinan uhriksi joutui edustajainhuoneen puhemiehen paikkaa havitellut republikaanien Kevin McCarthy. Hänen tiensä puhemieheksi tyssäsi ainakin hetkeksi, kun parikymmentä oman puolueen edustajaa asettui häntä vastaan.

Republikaanien julkisesta valtakamppaillusta voidaan puhua historiallisena. Ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen kongressissa ei saatu äänestettyä edustajainhuoneelle puhemiestä ensimmäisellä yrityksellä.

Eikä edes toisella tai kolmannella yrityksellä.

Kolmannen kierroksen jälkeen osapuolet huomasivat olevansa pattitilanteessa. Salissa päätettiin yrittää puhemiehen valintaa uudestaan yöunien jälkeen.

Tässä jutussa vastataan keskeisimpiin kysymyksiin Washingtonin sekasortoisesta päivästä.

Mitä eilen tapahtui?

Yhdysvaltain kongressin oli tarkoitus avata istuntokautensa eilen tavanomaisin merkein. Edustajainhuoneen puolella tämä tarkoittaa puhemiehen äänestämistä alahuoneen johtajaksi.

Republikaanien viime marraskuun vaalivoiton vuoksi puhemiehen paikka oli pedattu Kevin McCarthylle. Hän on toiminut edustajainhuoneessa puolueen ryhmänjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Päivän mittaan kävi kuitenkin selväksi, että McCarthylla ei ollut puolueensa yhtenäistä tukea.

Ensin huhuiltiin muutamasta kriitikosta, mutta itse äänestyksessä McCarthyn vastustajia omassa puolueessa olikin jo parikymmentä.

Illan viimeisessä yrityksessä McCarthyn valintaa puhemieheksi tuki 202 ja vastusti 20 republikaania. Valintaan olisi vaadittu 218 ääntä.

Tämä jäi kauaksi, sillä kaikki demokraatit äänestivät oman puolueen ehdokasta Hakeem Jeffriesiä. Demokraatit ottivat republikaanien julkisesta valtakamppailusta kaiken irti ja korostivat omaa yhtenäisyyttään sekasortoisen republikaaniryhmän vieressä.

Keitä republikaanien radikaalit ovat?

McCarthya vastustavien radikaalien republikaanien ryhmää yhdistää vallitsevan poliittisen järjestelmän – establishmentin – vastustus.

Ryhmän edustajat korostavat saapuneensa Washingtoniin ”politiikan ulkopuolelta”, ja he halveksuvat yhtälailla demokraattien ja republikaanien perinteistä puolue-eliittiä.

Ryhmän jäsenet kannattavat vankkumattomasti edellisen presidentin Donald Trumpin ajamaa linjaa. Suurin osa heistä jakaa Trumpin valheellisen väitteen, että vuoden 2020 presidentinvaalit olisivat olleet vilpilliset Trumpia vastaan.

McCarthy yritti ennen äänestystä vedota radikaalin siiven ryhmään puheessaan, jossa hän sanoi ”ansainneensa” paikan puhemiehenä, viitaten pitkään uraansa kongressin republikaanien johdossa.

Puhe oli kuitenkin ilmiselvä virhe, sillä McCarthyn vastustajien tavoite on nimenomaan myllertää puolueen johtajistoa uuteen ja radikaalimpaan suuntaan.

McCarthya vastustanut ryhmä keräsi toisessa ja kolmannessa äänestyksessä äänensä republikaanien oikeaa laitaa edustavan Jim Jordanin taakse.

Salin kaaosmaista tunnelmaa korosti se, että Jordan itse tuki McCarthyn valintaa ja piti jopa puheen McCarthyn valinnan puolesta.

– Meidän täytyy tukea häntä ja yhdistää rivimme, Jordan vetosi puheessaan.

Radikaalisiiven mielestä Jordanin antama puhe ainoastaan korosti hänen pyyteettömyyttään.

McCarthy näyttäytyy puolestaan puolueensa äärisiivelle pahimman luokan poliittisena pyrkyrinä, jonka antamiin lupauksiin ei voi luottaa, vaikka hän on luvannut radikaaleille monia myönnytyksiä valiokuntapaikoista kongressin sääntömuutoksiin.

– Jos haluat kuivattaa suon, et voi laittaa suurinta alligaattoria hoitamaan tehtävää, McCarthyn valintaa vastustanut edustaja Matt Gaetz sanoi.

McCarthy puolestaan hyökkäsi suorasanaisesti Gaetzia vastaan. Hän paljasti, että Gaetz oli sanonut ryhmäpuhelussa, ettei häntä kiinnosta, vaikka demokraattien Hakeem Jeffries nousisi puhemieheksi. Kunhan vain McCarthyn valinta torpataan.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Edustajainhuoneen on määrä jatkaa äänestämistä tänään alkuillasta Suomen aikaa.

Päivän ensimmäinen äänestys osoittaa, lähteekö McCarthyn kannatus kasvuun vai laskuun eilisestä, vai ovatko äänimäärät jumahtaneet paikalleen.

Tänään McCarthyn tueksi ilmaantui myös Trump, joka kehotti sosiaalisen median tilillään republikaaneja keräämään rivinsä McCarthyn taakse.

Tästä huolimatta McCarthylla voi olla vaikeuksia saada tarvittavaa äänimäärää taakseen, sillä usealle McCarthya vastustavalle ongelma on nimenomaan McCarthy henkilönä, eivätkä uudet myönnytykset enää riitä.

Osa radikaalien ryhmästä saattaa haluta myös osoittaa, että he eivät ole enää ainoastaan Trumpin käskyläisiä, vaan hänen ajaman taistelevan tyylin itsenäisiä jatkajia.

On kuitenkin epätodennäköistä, että republikaanien oikean laidan ehdokas voisi saada puolueen maltillisempien edustajien tukea, vaikka McCarthyn tuki romahtaisi.

Mahdollinen kompromissiehdokas voi olla Steve Scalise, puolueen nykyinen piiskuri eli ryhmäkurin valvoja. Myös hän piti eilen puheen McCarthyn valinnan puolesta, mutta tilanne voi muuttua nopeasti, jos McCarthyn kannatuksen pohja romahtaisi täysin.

McCarthy ei aio kuitenkaan luovuttaa.

– Minulla on hallussa ennätys kaikkien aikojen pisimmästä puheesta istuntosalissa. Minulle ei tuota ongelmaa saada ennätys haltuun myös useimmissa äänestyskierroksissa puhemieheksi, McCarthy uhosi eilen.

Saako tämä kongressi mitään aikaan?

Washingtonin jumi voi nytkähtää tänään liikkeelle tai jäädä paikalleen vielä pitkäksi ajaksi.

Mikään laki ei velvoita edustajainhuonetta valitsemaan puhemiestä tietyssä ajassa. Vuonna 1855 puhemiehen valinnassa kesti kaksi kuukautta.

Edustajainhuone ei ole tällä hetkellä toimintakykyinen, koska sillä ei ole puhemiestä. Maan kongressi on siis rampautunut hoitamaan tehtäviään niin kauan kuin nykyinen pattitilanne jatkuu.

Todennäköisimmin pattitilanne ratkeaa siten, että McCarthy joko luopuu kisasta tai saa radikaalien tuen yhä suuremmilla myönnytyksillä.

Molemmissa vaihtoehdoissa voittaja on tiiviinä omat rivinsä pitänyt radikaalisiipi, joka on jo osoittanut, kuinka paljon heillä on valtaa uudessa kongressissa.

Washington Postin kolumnisti Karen Tumulty kuvasi, että saa puhemiehen paikan lopulta McCarthy tai kuka tahansa ”onneton sielu”, niin hän on ”seuraavat kaksi vuotta helvetissä” puolueen radikaalien käyttäessä valtaa.

Puhemiehen valinnan jälkeen valta tulee ilmi viimeistään liittovaltion budjettiin ja velkakattoon liittyvissä kysymyksissä, joissa jakautunut kongressikin on perinteisesti saanut aikaan kompromissin, jotta markkinoiden kaaos on saatu estettyä.

Tässä kongressissa republikaanien radikaalit osoittivat heti ensimmäisenä päivänään, että heidän kanssaan kompromissit ovat vaikeampia.

Voit keskustella aiheesta 5.1.2023 kello 23.00 asti.

Lue lisää:

Radikaalit republikaanit jumittivat USA:n edustajainhuoneen USA:n edustajainhuoneen puhemiesvaalin – valinta ei onnistunut tiistain aikana

Yhdysvaltain kongressi avaa istuntokautensa, ja republikaanit saattavat ajaa Washingtonin välittömästi kaaokseen