Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Muinaisessa Neuvostoliitossa tiedettiin, että tulevaisuus on kyllä selvillä – vaikeinta, jopa vaarallista, oli muistaa historiasta oikea versio. Toisaalta sanotaan, että mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen. Kumpi viisauksista mahtaa päteä paremmin?
Katsotaanpa kristallipallosta taaksepäin, mitä juuri päättyneen vuoden 2022 arvioitiin tuovan tullessaan?
Arvasiko esimerkiksi joku sen, että vuoden aikana suomalaisten kolmeksi suosikkihankkeeksi nousisivat pikainen Nato-jäsenyys, ydinvoiman runsas lisääminen ja satojen kilometrien teräsaita itärajalle?
Ei se mitään, en minäkään.
Edellä mainituille suunnanmuutoksille on yhteistä se, mitä presidentti Sauli Niinistö tähdensi venäläiselle kollegalleen Vladimir Putinille sanoilla ”you caused this, look at the mirror” – eli ”sinä sait tämän aikaan, katso peiliä”.
Nato-päätös syntyi käytännössä vuorokaudessa, helmikuun 24:nnen ja 25:nnen päivän välissä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Teoreettiseksi tarkoitettu Nato-optio oli yhtäkkiä täyttä totta.
Suomessa ei pidetty liittymisestä kansanäänestystä. Meillä ei ehditty pitää yksiäkään presidentinvaaleja, joissa liittoutumiskysymys olisi noussut keskeiseksi vaaliteemaksi.
Edellisissä presidentinvaaleissa 2018 yksi ehdokkaista, ruotsalaisen kansanpuolueen Nils Torvalds, kannatti Natoon hakeutumista. Hän sai silloin noin prosentin kannatuksen.
Eikä kukaan osannut varsinkaan ennakoida, että Nato-option lunasti lopulta mielipidekyselyihin vastaava kansa – eivät kansan vapaasti itselleen valitsemat poliittiset edustajat.
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, jopa Niinistö kuvasi tapahtumaketjua ”demokratian voitoksi”. Itsenäisyyspäivänä hän pani vielä paremmaksi ja kutsui sitä demokratian ”riemuvoitoksi”.
Myös niin voi sanoa, että Nato-käännös oli gallupdemokratian voitto. Ylen mielipidemittauksissa jäsenyyden kannatus ponnahti heti helmikuun lopulla yli 50 prosenttiin, ja toukokuussa se oli jo 76. Sellaisessa tilanteessa muodollisilta päättäjiltä ovat vaihtoehdot vähissä.
Joskus menneisyydessä sanalla ”gallupdemokratia” oli toinen kaiku. Se tarkoitti sitä, kun poliitikot myötäilivät mielipiteitä, joilla he laskivat saavansa kannatuksensa mahdollisimman korkeaksi.
Silloin ennustaminen muuten vasta vaikeaa olikin. Jouduttiin arvailemaan, mikä mielipide kerää suosiota. Media ja tutkimuslaitokset eivät suoltaneet jatkuvana sarjana ulos kyselyjä lukuisista eri aiheista.
Nyt kansan pulssia mitataan jatkuvasti ja tiuhaan tahtiin. Vaaleissa kampanjoivat poliitikot tietävät, mitkä mielipiteet ”tuottavat”.
Toisaalta yhdestäkään asiasta ei ole täyttä yksimielisyyttä. Mittauksissa epäsuositummaksi jäävällä vaihtoehdollakin on aina jonkin verran vastakaikua. Ehdokas voi erottua olemalla myös valtavirtaa vastaan ja hankkia paljon ääniä samoin ajattelevista kansanosista. Silläkin tavoin voi päästä vallankäyttäjäksi – tosin eduskuntavaalissa todennäköisimmin opposition penkkiriveille.
Mutta vaikka kysely kyselyn perään luotaa tulevaa, silti vaalikoneiden (ja vaalilupaustenkin) merkitys hiipuu, jos ei oikeasti pystytä ennakoimaan, mitä päätöksiä seuraavalla kaudella tulee eteen – eikä varsinkaan pystytä ennakoimaan, millaisissa oloissa tarve päätöksiin syntyy.
Aikoinaan naureskeltiin Yhdysvaltain puolustusministerinä kahdesti toimineen Donald Rumsfeldin monimutkaiselle kielikuvalle. Hän sanoi, että maailmassa on tiedettyjä tunnettuja ja tiedettyjä tuntemattomia, mutta myös tuntemattomia tuntemattomia. Ne ovat asioita, joista emme tiedä olevamme tietämättömiä.
Hiljattain edesmennyt Rumsfeld taisi sittenkin olla jyvällä jostain… jostain, mitä emme tiedä... vielä. Suomalaisille poliitikoille voisi antaa alkavalle vuodelle lukusuositukseksi hänen muistelmateoksensa Known and Unknown.
Ennustaminen on siis syvältä, joten olkoon tässä ainoat tämän kolumnin ennustukset: kevään eduskuntavaaliväittelyissä tullaan vuorotellen parjaamaan ja puolustelemaan eilen syntyneitä hyvinvointialueita.
Sanna Marinin hallitus sai kuin ihmeen kaupalla vuosien soteuudistuksen maaliin, mutta saman tien huomattiin, että uudet hyvinvointialueet tarvitsevat liki miljardi euroa lisää rahaa.
Ja kyllä – energiastakin riittää porinaa, sitä suuremmalla varmuudella mitä useammin Olkiluoto kolmosen ydinsähkötuotanto vielä viivästyy.
Ja sitten oikeastaan arvaus, ei enää ennuste: on toki mahdollista, että Suomen Nato-jäsenyys roikkuu ilmassa yhä reilun vuoden päästä, kun Suomessa valitaan uutta presidenttiä. Siinä tapauksessa Nato-gallupien tuloksetkin ovat voineet jo tasaantua.
Melkein pelottaa ajatella, millainen demokratian riemuvoitto sellaisista vaaleista tulisi.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja ei ole ennustaja vaan pirkanmaalainen tietokirjailija ja journalisti.
Voit keskustella kolumnista 3.1. klo 23.00 saakka.