Keskustan tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksensa puolue esittää Suomea paikaksi Naton arktiselle osaamis- ja koulutuskeskukselle.

– Ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjamme on päivitetty Suomen tulevan Nato-jäsenyyden olosuhteisiin. Keskusta suhtautuu avoimesti Naton tukikohdan perustamiseen Suomeen ja esittää Naton arktisen osaamis- ja koulutuskeskuksen perustamista Suomeen, sanoo puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Mikko Savola keskustan nettisivulla.

Savola toimii myös puolustusministerinä Antti Kaikkosen vanhempainloman aikana tammi-helmikuussa 2023.

Samansisältöisen ehdotuksen teki kokoomus jo viime kesänä. Se esitti, että Suomeen voitaisiin sijoittaa Naton pysyviä toimintoja, kuten alueellinen komentokeskus tai arktisen alueen osaamiskeskus.

”Kaikki vaihtoehdot avoimena”

Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja, eversti Jukka Kotilehto suhtautuu toistaiseksi hyvin varovaisesti kaikkiin Nato-spekulaatioihin. Kotilehdon mukaan kaikki yhteistyövaihtoehdot ovat avoimia, mutta ensin on saatava Nato-jäsenyys maaliin ja pohdittava jäsenyyden alkamiseen liittyviä kysymyksiä.

Kotilehto toteaa, että toki Lapilla on talvisodankäyntiin keskittyvä joukko-osasto, Jääkäriprikaati, ja sillä on tarjota osaamista arktisella alueella tapahtuvasta toiminnasta.

Sodankylässä on jo perinteitä kansainvälisestä yhteistyöstä Nato-maiden sotilasjoukkojen kanssa. Ulkomaiset sotilaat ovat käyneet muun muassa opettelemassa arktista sodankäyntiä ja taisteluharjoituksissa Lapin yöttömässä yössä.

Tulevan Nato-jäsenyydenkin aikana Jääkäriprikaatin toiminta perustuu Kotilehdon mukaan nykyisenlaiseen varusmieskoulutukseen, ja sen päälle rakennetaan mahdollisesti kansainvälistä toimintaa. Niistä ei ole kuitenkaan vielä aika tehdä päätöksiä, Kotilehto sanoo.