Tammikuussa 2021 joensuulaisen fysioterapeutti Paula Ikävalkon, 38, vointi romahti äkillisesti. Ikävalko huomasi olevansa totaalisen uupunut tavalla, jota hän ei ollut aiemmin kokenut.

Yhtäkkiä neljän lapsen äiti pystyi tekemään päivässä yhteensä vain noin tunnin verran kevyitä kotitöitä eikä mikään keskittymistä vaativa onnistunut.

Jos Ikävalko tyhjensi tiskikoneen kerralla, koko vartalo tärisi kuin raskaan liikuntasuorituksen jälkeen. Aivot ja kroppa olivat täysin tiltissä.

Tuolloin lääkäri tai Ikävalko itse eivät osanneet yhdistää oireilua kuukautta aiemmin sairastettuun koronaan. Vaikka Ikävalko on kuntoutuksen ammattilainen, hän ei voinut arvata, kuinka työlästä toipuminen pitkittyneestä koronasta olisi.

Long covid -potilailla suuria vaikeuksia selvitä arjessa

Long covidin tunnistaminen ja sairastuneiden kuntoutus on Suomessa vielä alkutekijöissään.

– Monet jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa ja kuntoutusta. Potilaat kohtaavat usein vähättelyä terveydenhuollossa, sanoo fysioterapeutti Hanna Markkula. Hän kouluttaa ja konsultoi ammattilaisia long covidiin ja krooniseen väsymysoireyhtymään liittyvissä asioissa.

Long covid koskee nyt ja tulevaisuudessa vähintään kymmeniä tuhansia potilaita Suomessa. Uusimman tutkimustiedon mukaan varsinaiseen long covidiin sairastuu noin 15 prosenttia koronapotilaista. Jopa puolet koronatartunnan saaneista kärsii pitkittyneistä oireista, mutta olennainen ero varsinaiseen long covidiin on toimintakyvyn lasku. Se on yksi taudin diagnostisista kriteereistä.

– Useimmilla long covid -potilailla on huomattavia vaikeuksia selvitä arjesta, työstä tai perhe-elämästä, Markkula huomauttaa.

Oikealla hoidolla ja kuntoutuksella on kuitenkin suuri vaikutus potilaiden toimintakykyyn. Tässä jutussa Paula Ikävalko kertoo pitkästä kuntoutuspolustaan ja long covid -asiantuntijat siitä, mitä kuntoutuksesta tiedetään nyt.

Aivosumu tuntui surinana päässä

Paula Ikävalkon romahdusta hoidettiin aluksi uupumuksena, masennuksena ja ahdistuksena, sillä elämäntilanne oli poikkeuksellisen kuormittava: hän oli juuri eronnut kumppanistaan ja muuttanut uuteen asuntoon lastensa kanssa. Ikävalko oli tuolloin vielä hoitovapaalla puolitoistavuotiaan kuopuksensa kanssa.

Masennus- ja ahdistustesteissä punaista näyttivät kuitenkin vain uupumisen tunnetta mittaavat kohdat.

– Olin kuormittunut elämänmuutoksesta. Talvella kävi kuitenkin selväksi, ettei olo kohene lepäämällä kuten uupumuksessa, hän sanoo.

Ikävalko kärsi oudoista oireista. Ajattelu sakkasi ja sanat unohtuivat. Hän ei kyennyt mihinkään keskittymistä vaativaan. Pienenkin ponnistelun jälkeen tuntui, että aivot surisivat.

– En osaa kuvailla sitä millään muulla termillä kuin surina. Pää meni niin jumiin, että se tuntui melkein fyysisenä surina-aistimuksena.

Kaikkein raskaimpia olivat huomiokykyä vaativat arkiset asiat. Autolla ajaminen oli mahdollista vain korkeintaan tunnin ajan, enempää ei jaksanut. Kun Ikävalko yritti pelata lapsensa kanssa Muuttuva labyrintti -peliä, ei yksinkertainenkaan ongelmanratkaisu onnistunut.

Muuttolaatikot lojuivat purkamatta uuden asunnon olohuoneessa, sillä Ikävalkon kaikki voimat menivät siihen, että hän sai lasten arjen järjestettyä joten kuten. Hän pyysi ja sai apua lastensuojelulta. Kuopus aloitti päiväkodin maaliskuussa, jotta äidillä olisi enemmän aikaa lepoon ja toipumiseen.

Samoihin aikoihin työterveyslääkärin vastaanotolla heräsi epäilys long covidista. Taudin oireita ovat muun muassa voimakas väsymys, muisti- ja keskittymisvaikeudet ja hengenahdistus.

Kuntoutuksessa rasitusta pitää säädellä tarkasti

Suomessa long covid -diagnoosin on saanut tähän mennessä yli 21 000 ihmistä. Sairastuneita on todennäköisesti enemmän, sillä lääkärit asettavat oireileville diagnooseja hyvin vaihtelevilla kriteereillä.

Osa lääkäreistä ajattelee yhä, että long covid on psyykkinen tai toiminnallinen häiriö eli vika on niin sanotusti potilaan korvien välissä. Suomalaiset asiantuntijat kiistävät tämän väitteen.

– Kyse on fyysisestä sairaudesta, joka vaatii moniammatillista hoitoa ja kuntoutusta, sanoo fysioterapeutti Linda Ulenius. Hän hoitaa long covid -potilaita yksityisillä lääkäriasemilla sekä kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia asiassa.

Olennaisinta long covid -kuntoutuksessa on aktiivisuuden ja levon rytmitys. Moni potilas kuormittuu herkästi niin fyysisesti, psyykkisesti, kognitiivisesti kuin sosiaalisesti. Aktiivisuutta on tärkeää tauottaa oireiden mukaan.

– Toisin kuin monessa muun tyyppisessä kuntoutuksessa, long covid -potilaalle ei voi sanoa, että koko ajan tehdään enemmän, Linda Ulenius sanoo.

Esimerkiksi liian pitkä kävelylenkki, keskittymiskykyä kuormittava palaveri tai tenttiin luku saattavat aiheuttaa jälkeenpäin totaalisen uupumisen ja takapakin vointiin. Long covidia sairastavan olisi tärkeää oppia tunnistamaan oma, yksilöllinen rasitusikkuna ja pysytellä arjessaan sen rajoissa.

– Potilas on itse oman vointinsa paras asiantuntija. Kuntoutuksessa pohditaan yhdessä keinoja, miten kuormitusta voisi arjessa säädellä, Ulenius toteaa.

Monilla long covid -potilailla on autonomisen hermoston toiminnan häiriöitä. Pulssi saattaa nousta tarpeettoman korkealle pienestäkin rasituksesta. Kuntoutuksessa voidaan käyttää apuna sykevälivaihtelun seurantaa ja hermoston rauhoittamiseksi rentoutusharjoituksia.

Moni potilas hyötyy myös lääkehoidosta, esimerkiksi sykettä tasaavista betasalpaajista.

Pyykkikoneen pyöritys ajoi totaalilepoon

Kuntoutuksen ammattilaisena Paula Ikävalko osasi kuunnella kehoaan ja mieltään herkemmin kuin moni muu. Hän alkoi rytmittää toimiaan päivän voinnin perusteella.

Kehon kuntoutuksen hän aloitti yksinkertaisilla venytyksillä ja tuoliltanousemisharjoituksilla. Huomio- ja keskittymiskykyä Ikävalko harjoitti kuuntelemalla äänikirjoja ja pelaamalla samaan aikaan yksinkertaisia kännykkäpelejä.

Alussa ylikuormittumista tapahtui usein. Yksi ylimääräinen pyykkikoneellinen saattoi tarkoittaa totaalilepoa seuraavana päivänä.

Fyysinen vointi alkoi palautua nopeammin kuin aivotoiminnan ongelmat. Vappuna, noin neljä kuukautta sairastumisesta, Ikävalko jaksoi kävellä päivän aikana yhteensä viisi kilometriä.

Varsinainen harppaus toipumisessa tapahtui sen jälkeen, kun Ikävalko sai ensimmäisen koronarokotuksensa juhannuksen korvilla vuonna 2021.

– Kahdessa viikossa rokotuksen jälkeen tapahtui voinnissa selvä harppaus parempaan. Jos aiemmin pystyin ajamaan autoa tunnin, nyt pystyinkin kolmen tunnin matkaan.

Samanlainen voinnin koheneminen tapahtui myös toisen rokoteannoksen jälkeen.

Tässä vaiheessa Ikävalko vakuuttui, että kyse tosiaan oli long covidista. Joidenkin tutkimusten mukaan koronarokote saattaa parantaa long covidin oireita. Sosiaalisen median vertaisryhmässä ihmisten kokemukset asiasta vaihtelevat: toisia rokote on auttanut, joidenkin vointia se on heikentänyt ja osa ei ole kokenut rokotteesta mitään muutosta suuntaan tai toiseen.

Työ tietokoneella vei neljä kertaa enemmän aikaa

Syksyllä 2021 Paula Ikävalko palasi töihin kahdeksi päiväksi viikossa. Potilastyö sujui, mutta erityisen hankalaa oli potilastietojen kirjaaminen tietokoneohjelmaan.

– Se vei neljä kertaa enemmän aikaa kuin tavallisesti.

Lokakuussa Ikävalko sairasti tavallisen flunssan. Sen jälkeen voinnissa tuli iso takapakki. Pään surina palasi ja uniongelmat pahenivat. Ruokakaupassa Ikävalko ei muistanut, mitä oli ostamassa.

– Silloin ensimmäistä kertaa huolestuin, että entä jos en toivukaan. Miten sitten kävisi toimeentulon ja omien unelmien?

Tämänhetkisen tiedon mukaan osa long covid -potilaista toipuu ajan kanssa. Osalla oireet jäävät kroonisiksi.

– Positiivista on, että kaikki potilaat kuitenkin hyötyvät asiantuntevasta, yksilöllisestä kuntoutuksesta ja valtaosalla toimintakyky kohenee, Linda Ulenius sanoo.

Long covid -potilaiden pitkäaikaisennusteesta ei vielä ole tutkimustietoa.

Stressi tuo oireet hetkeksi takaisin

Pahimmillaan long covid romuttaa arjen ja talouden. Paula Ikävalkolla Kelan maksama osasairauspäiväraha loppui tammikuussa 2022, mutta hän pystyi edelleen vain osa-aikaiseen työhön. Hänen piti hakea toimeentulotukea arjen kustannuksiin.

Ikävalko jatkoi itsensä kuntouttamista. Hän kiinnitti erityistä huomiota ravitsemukseen, sillä korona oli sekoittanut kehon nälkä- ja kylläisyyssignaalit. Laboratoriotutkimuksissa suljettiin pois raudanpuute ja kilpirauhasen vajaatoiminta, jotka voivat aiheuttaa saman tyyppisiä väsymysoireita kuin long covid. Ikävalkolle tehtiin myös muistitestit.

– Hakeuduin myös Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Koen, että kuntoutumisessa oli hyötyä monien eri alojen ammattilaisten tuesta.

Ammattiaan silmällä pitäen Paula Ikävalko kävi terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitetun lisäkoulutuksen long covid -potilaiden kuntoutuksesta. Hän huomasi, että oli intuitiivisesti tehnyt omassa kuntoutuksessaan aivan oikeita asioita.

Ikävalkolla oli huoli toimeentulosta. Paluu täysipäiväiseen työhön oli yksinhuoltajaäidin selkeä tavoite. Ennen kesälomaansa hän päätti kokeilla kuukauden verran täyttä työaikaa. Kokeilu meni hyvin.

Syksyllä Ikävalko palasi viisipäiväiseen työviikkoon. Viime kuukausina long covidin viimeisetkin oireet ovat hävinneet. Stressi saattaa tuoda oireet hetkeksi takaisin, mutta toimintakyky on pääasiassa hyvä.

– Koen, että olen nyt toipunut koronaa edeltävään tilaan. Se tietysti jännittää, mitä tapahtuu, kun saan seuraavan kerran koronatartunnan.