Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Ja tapahtui niinä päivinä, että ministeriöstä kävi käsky, että kaiken kansan oli tehtävä ilmoitus kompostoinnista. Tämä kompostointi-ilmoitus oli ensimmäinen ja sikäli älytön, ettei kukaan oikein ymmärtänyt, miksi sellainen oli tehtävä, mutta se tapahtui Marinin ollessa maan kompostointivastaavana.

Ja niin kaikki lähtivät tekemään ilmoitusta ruoka- sekä haravointijätteiden käsittelystään kukin omalle kaatopaikalleen, joka useinkaan ei sijainnut omassa kunnassa, sillä kaatopaikat oli keskitetty suurempiin yksiköihin kehäteiden varrelle. Tällä keinoin ne olisivat tehokkaampia, uskottiin ministeriössä, joka oli tehnyt päätöksen, että vuoteen 2029 mennessä yhtään päästöjä ei pääsisi ilmastoon, vaan kompostoinnissa syntyvä metaani otettaisiin joko talteen tai siitä maksettaisiin veroa sen mukaan, olivatko kyseessä lihajätteet vain ehkä porkkananroippeet.

Niin Jooseppikin lähti Möykyn kylästä, Pohjanmaan tienoilta, ylös Sote-alueen pääkaupunkiin. Kompostointi-ilmoituksen tekoon Marjatan, kihlattunsa kanssa. Tämä oli raskaana ja muutoinkin raskas kaikesta ylijäämäruoasta, jonka hän oli syönyt, ettei olisi tarvinnut kompostoida alun alkaenkaan.

Niin tapahtui heidän matkalla ollessaan, että Marjatan synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet ruokaroskikseen, koska he eivät olleet muistaneet varata hotellia ajoissa, eikä nykyisinä tehomaatalouden aikoina ole mitään asiaa eläinsuojiin ilman että terveys- ja kompostointiviranomaiset ovat heti kimpussa.

Ja sillä seudulla oli virkamiehiä pihalla vartioimassa etujaan kehittämällä monenlaisia sääntöjä, joiden noudattamisen valvomisessa olisi hommaa myös tulevaisuudessa. Arvostetuin virkamiehistä oli hän, joka oli keksinyt kompostointi-ilmoituksen, sillä se oli neronleimaus, jollaisia pohjoisella tähtitaivaalla nähtiin ehkä kerran kahdessa tuhannessa vuodessa.

Niin suuri oli tämä leimahdus, että virkamiehet kuvittelivat itse kansliapäällikön ilmestyneen heille ja he peljästyivät suuresti ja koettivat näyttää kiireisiltä, vaikka vaikeaahan se oli.

Mutta kansliapäällikkö – joka siis ei ollut kansliapäällikkö vaan kompostointi-ilmoituksen nerokkuuden leimahdus – sanoi heille:

Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren veron, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Kompostointiasetus, joka on jopa teidän mittakaavassanne järjettömämpi kuin voisi kohtuudella uskoa. Edes Sote ei ole näin suuri pöllöys, jos kohta toki kalliimpi. Lähimmäksi tätä hulluutta pääsee kenties vain Apotti-tietokonejärjestelmä.

Ja yhtäkkiä neronleimahduksen kanssa oli suuri joukko valtiovarainministeriön alempia virkamiehiä, ja he paheksuivat suureen ääneen leimahdusta, sillä he kuvittelivat, että sähköä siinä tuhlataan, vaikka on pula-aika, eikä kantaverkosta riitä voimaa kuin kaikkein tärkeimpiin kohteisiin, kuten suoratoistopalveluiden pyörittämiseen.

Kunnia sähköyhtiöille hintakorkeuksissaan ja maassa kylmä ihmisten kesken, he lauloivat suuressa kuorossa. Ja kun alemmat virkamiehet olivat palanneet takaisin etätyöpaikalleen, sillä säästösyistä työpaikoilla ei saanut maleksia, niin pihalla olevat virkamiehet puhuivat toisilleen: Menkäämme nyt katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja millaisia kompostointi-ilmoituksia hallintoalamaisemme ovat tehneet.

Ja he menivät ja löysivät lapsen kapaloituna ruokaroskiksesta, aivan kuten heille oli ilmoitettu, ja tällä oli kaiken lisäksi allaan omat heräteaineet, ja kaikki muukin oli juuri, kuten asetuksessa oli käsketty.

Samaan aikaan paikalle sattui myös kolme viisasta naista, sillä maasta ei ollut löytynyt kolmea viisasta miestä, vaikka haettu oli. Naisilla oli mukana arvokkaita lahjoja Marjatan lapselle, muun muassa lahjakortti tuhannesta kilowattitunnista sähköä hintaan 10,3 euroa/kwh, sekä kahvia, joka oli hankittu ennen kuin inflaatio karkasi käsistä. Marjatta kätki sekä kahvin että lahjakortin tyynynsä alle, tutkiskeli niitä ennen nukkumaan menoa ja mietti, olisiko viisasta myydä ne puolen vuoden päästä, jolloin ne olisivat kalliimpia.

Ja niin virkamiehet sekä kolme viisasta naista palasivat takaisin kustannuspaikalleen ylistäen Kompostointiasetusta kaikesta hyvinvoinnista, mitä se oli ympärilleen levittänyt jo tänä lyhyenä olemassaolonsa aikana.

Amen.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on jo osin kompostoitunut kirjailija

Voit keskustella kolumnista 23.12. klo 23.00 asti.