Materiaalitekniikan apulaisprofessori Emilia Peltola vetää valkoisen takin ylleen lähestyessään laboratoriota Turun yliopiston tiloissa. Suomen akatemialta on saapunut neljän vuoden rahoitus, jonka avulla kehitetään anturi naishormonien mittaamiseen. Summa on noin 500 000 euroa.
Yhdeksän hengen tutkimusryhmä kehittää maailmanlaajuisestikin harvinaista anturia, jolla hormonitason voi saada selville vaikka kotioloissa.
– Konkreettisesti mittarin tekniikka on käytännössä sama kuin esimerkiksi verensokerin mittaamisessa. Se voi olla sormenpäästä otettava näyte tai ihoon kiinnitettävä jatkuva mittaus, kertoo Peltola.
Alun perin tutkijan mielenkiinto aiheeseen lähti omasta kokemuksesta. Naishormonien taso romahtaa juuri ennen kuukautisia. Silloin naiset voivat vihata itseään, puolisoaan ja elämäänsä.
– Usein huomaa itsekin, että joku reaktio johtuikin hormonitasapainon heilahduksesta. Esimerkiksi sokeritasapainoa pystytään mittamaan helposti, miksei siis myös hormonitasapainoa.
Peltola kertoo, että sokeritasapainon mittaaminen on siksi niin helppoa, että sokeripitoisuus on niin suuri elimistössä. Hormonien pitoisuus on jopa miljardi kertaa sitä pienempi.
Peltola tutkii ryhmineen myös hermovälittäjäaineita.
– Niiden vapautus ja sisäänotto tapahtuvat millisekunneissa. Nopeus ja pienet määrät ovat tärkeimpiä kysymyksiä, joita yritämme ratkaista.
Hermovälittäjäaineet ovat niin keskeisiä tunteille, että jotkut niistä ovat saaneet lisänimiä. Oksitosiini on rakkaushormoni ja serotiini hyvän olon hormoni.
Korona vauhditti tutkimuksen tekemistä
Tutkimustyö sai todellisen sysäyksen koronan vuoksi. Apulaisprofessori Emilia Peltola muistuttaa, että koronarokotusten aikaan monia hämmästytti rokotusten vaikutus naisten kuukautiskiertoon.
Epämääräiset vaikutukset herättävät ihmisissä pelkoa ja jopa rokotekielteisyyttä.
– Koronarokotteiden testauksen aikana ei havaittu mitään haittavaikutuksia naisilla, koska ei tajuttu edes kysyä, onko vaikutuksia kuukautisiin. Vaikutusta oli vaikeaa vahvistaa, koska kuukautisiin vaikuttavat monet muut asiat, esimerkiksi stressi.
Peltolan mielestä rokotustutkimuksissa olisi hyödyllistä mitata jatkuvasti hormoneja, jotta saadaan tietoa, mitä elimistössä tapahtuu.
Lääketutkimuksessa tutkitaan usein vain miehiä
Lääketutkimus on apulaisprofessori Emilia Peltolan havaintojen mukaan mieskeskeistä. Tämän hän haluaa ottaa esiin, kun puhutaan naishormonien tutkimisen tärkeydestä.
Monet tutkimukset tehdään vain miehillä tai miespuolisilla rotilla ja hiirillä, sillä naisten hormonikierto lisää tulosten vaihtelevuutta.
– Naisten soluissa ja naishiirissä tulosten vaihtelevuus lisääntyy hormonien vaikutuksesta. Tarvitsisimme enemmän soluja ja koe-eläimiä, jolloin tutkimukset olisivat kalliimpia. Näin nämä hormonivaikutukset jäävät täysin huomiotta, kertoo Peltola.
Naisia on maailmassa 3,5 miljardia, joten Peltola odottaa, että hormonien merkitys ihmisten elämässä otetaan aiempaa enemmän huomioon.
– Mielessäni on ollut jo kymmenen vuotta, että naisten hormonien mittaaminen olisi kivaa. Tutkimuksen tärkeyttä on ollut vaikeaa perustella miesvaltaisessa tutkimusympäristössä.
Hormonit vaikuttavat naisten elämään monella tavalla
Monet lääkkeet voivat vaikuttaa kuukautiskiertoon. Toisaalta kuukautiskierto voi vaikuttaa lääkkeisiin. Sydänlääkkeet aiheuttavat rytmihäiriöitä tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa. Yleisin syy, miksi lääkkeitä vedetään markkinoilta, on yllättävät sivuvaikutukset naisilla. Hormonit liittyvät tähän.
– Ei voida tietää, missä vaiheessa hormonitasapaino on, kun emme pysty tutkimaan ihmistä koko ajan. Jatkuvaan mittaukseen ei ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia.
Esimerkiksi vaihdevuosi-ikäisen naisen hormonitason mittaaminen vaatii käynnin lääkärillä.
Ennen kuin hormonitasoa voi mitata samaan tapaan kuin vaikka älykellolla mitataan sykettä, tarvitaan vuosia kestävä tutkimus. Jonkun start up -yrityksen kontolle jää luonnollisesti itse laitteen kehittely.
– Tutkimuksen alussa mittaamme suolaliuoksissa hormonipitoisuuksia. Vähitellen ne mitataan verinäytteistä. Voimme lisätä koehenkilöiden näytteisiin hormoneja ja hermovälittäjäaineita. Sen jälkeen vasta ovat vuorossa kliiniset tutkimukset.
Jutussa on käytetty lähteenä Emilia Peltosen haastattelun lisäksi hänen esitystään Naisten tunteet ja tekniikka Turun Kaupunginteatterissa Akateeminen vartti –tapahtumassa 22. lokakuuta 2022.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 14. joulukuuta 2022 kello 23 saakka.
Lue lisää koronasta, kuukautisista sekä estrogeenistä ja koronasta:
Korona-aika sekoittaa naisten kuukautiskiertoa – vastaavia tuloksia on saatu sota-alueilta
Uusi tutkimus paljastaa: estrogeeni saattaa suojata naisia vakavalta koronataudilta ja siitä aiheutuvalta kuolemalta