Keskustaväki heräsi ankeaan torstaiaamuun. Ylen puoluekannatusmittauksessa keskustan suosio oli kyykännyt pahasti, alle kymmeneen prosenttiin.

– Eihän se mikään yllätys ollut, tämä oli odotettavissa, sanoo keskustan Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto.

Muutkin keskustajohtajat osasivat enteillä samaa.

– Hiukan aavistelin, että vielä yksi notkahdus voi tulla, ennen kuin lähdetään kääntymään nousuun, sanoo piirin varapuheenjohtaja Julia Koskinen.

Puolueväen mukaan keskustan kannatuksen romahdus johtuu viime viikkojen tapahtumista. Luonnonsuojelulain ja saamelaisasioiden parissa venkoilu ei miellyttänyt kansaa.

– Ne ovat hyviä asioita ja keskusta-arvojen mukaisia, mutta ne ovat julkisuudessa kääntyneet meitä vastaan, Pekka Kuusisto pohtii.

Samoilla linjoilla on myös Julia Koskinen.

– Varmaan viime viikkoina on välittynyt kuva riitelystä ja epäluottamuksesta, vaikka keskusta on vain puolustanut omia näkemyksiään.

Puheenjohtajaa ei kyseenalaisteta

Yksikään varsinaissuomalainen keskustajohtaja ei laita puolueen suosion romahdusta puheenjohtaja Annika Saarikon piikkiin.

– Hänet valittiin puheenjohtajaksi erittäin vaikeassa tilanteessa. Hänen asemansa on nyt vaikea, mutta hänellä on valtavan suuri tuki takana, Julia Koskinen sanoo.

Myös Pekka Kuusisto on sitä mieltä, että maakunnan oma nainen saa jatkaa puheenjohtajana.

– En tiedä kuka olisi Annikaa paremmin voinut klaarata. Ei se sillä parane, että aina vaihdetaan kentällistä, kun tulee lunta tupaa.

Ylen haastattelemat keskustajohtajat ovat yhtä mieltä siitä, että kyseessä on tilapäinen notkahdus. Puolue nousee, mutta sen eteen pitää tehdä töitä.

– Ei ole mitään hokkuspokkus-temppuja. Katse palloon ja tehdään perusasiat hyvin, Pekka Kuusisto pohtii.

Piirin toinen varapuheenjohtaja Johanna Riski ilmaisee asian proosallisemmin.

– Tämä vaatii jalkautumista ihmisten pariin. Pelkät tupaillat ja omissa piireissä pyöriminen eivät nyt auta. Täytyy lähteä sinne missä kansa on.

Riskin mielestä puolueessa pitää analysoida gallupin tulokset, ja tehdä oikeat johtopäätökset.

– On syytä pohtia, mitä meidän kannattajamme puolueelta toivovat. Olemme valmiita puolustamaan omaa ideologiaamme.