Kiina on noudattanut poikkeuksellisen tiukkoja keinoja koronatartuntojen ehkäisemiseksi pian jo kolme vuotta. Valittu politiikka on tarkoittanut muun muassa sulkutoimia miljoonakaupungeissa sekä jatkuvaa koronatestausta.
Viime päivinä Kiinassa on kuitenkin nähty protesteja, joissa on kritisoitu kommunistista puoluetta ja vaadittu jopa maan johtajan Xi Jingpingin eroa. Mielenosoituksia on ollut sunnuntaina myös pääkaupunki Pekingissä.
Kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori Tampereen yliopistosta toteaa, että Kiinan ylintä johtoa arvostelevat protestit ovat poikkeuksellisia, vaikkakin Kiinassa mielenosoituksia järjestetään paikallistasolla jopa päivittäin.
– Tässä purkautuu jo pidempään aistittavissa ollut tyytymättömyys hyvin tiukkaan sulkupolitiikkaan, joka Kiinassa on valittu, Vuori kertoo Ylelle.
Vuori arvioi, että Kiinassa odotettiin muutosta koronapolitiikkaan, kun kommunistinen puolue kokoontui puoluekokoukseen lokakuun lopussa. Toisin kävi.
Xi lujitti valtaansa, kun hänet valittiin kokouksessa historiallisesti kolmannelle kaudelle puolueen johdossa.
– Xi on tavallaan maalannut itsensä nurkkaan, koska Kiinan järjestelmässä johtaja on erehtymätön, Vuori arvioi.
Koronapandemian alkuvaiheissa Kiinan tiukka koronapolitiikka toimi hyvin. Yhdysvaltalaisen John Hopkins yliopiston keräämien tietojen mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Kiinassa vajaa 16 000 ihmistä. Tautitapauksia on kirjattu 1,4 miljardin asukkaan maassa reilut 3,5 miljoonaa kappaletta.
Tällä hetkellä maata vaivaa kuitenkin esimerkiksi alhainen rokotuskattavuus, joka koskettaa erityisesti riskiryhmiin ikänsä puolesta kuuluvia.
Kiina ei ole esimerkiksi hyväksynyt yhdysvaltalaisen rokotteiden käyttöä, Vuori muistuttaa.
Koronatoimet ovat myös synkentäneet Kiinan talousnäkymiä.
Vuoren mukaan nyt on tärkeätä kiinnittää huomio siihen, kuinka Kiinan ylin johto reagoi protesteihin, sillä koronapolitiikkaa on perusteltu sillä, että Kiina asettaa ihmiset ja heidän henkensä etusijalle.
– Jos tässä ryhdytään tukahduttamaan ihmisiä myös, niin silloin ehkä kyseenalaistuu myös se päällimmäinen argumentti, miksi tämä koronapolitiikkapolitiikka on valittu, Vuori toteaa.