Neljäs rokotekierros ei laajene Pohjanmaalla. Pohjanmaan hyvinvointialueen pandemia- ja rokoteryhmät ovat keskustelleen laajentamisesta ja päätyneet siihen että Pohjanmaan nykyisessä epidemiologisessa tilanteessa ei ole perusteita poiketa THL:n rokotussuosituksesta.

Tarvittaessa, esimerkiksi jonkun maan matkustussääntöjen edellyttäessä neljättä rokotetta, voi hoitava lääkäri ohjeistaa asiassa yksilöllisesti.

THL ei toistaiseksi suosittele perusterveille 18-59-vuotiaille 4. rokoteannosta. Perusterveiden rokotettujen työikäisten aikuisten riski parhaillaan kiertävien omikronvarianttien aiheuttamalle vakavalle koronataudille on erittäin pieni.

– Terveet aikuiset eivät tässä vaiheessa tarvitse neljättä rokotetta. THL:n mukaan sille ei ole mitään lääketieteellistä perustetta. Lisäksi immuniteettia on paljon ja rokotekattavuus on pysynyt hyvänä, kommentoi johtajaylilääkäri Peter Nieminen Pohjanmaan hyvinvointialueen tiedotteessa.

THL:n suositusten mukaisesti kaikki 18 vuotta täyttäneet ovat oikeutettuja kolmeen koronarokotteeseen. Koronarokotuksen perussarjaa, eli kahta rokotetta, tarjotaan Suomessa kaikille 5 vuotta täyttäneille.