Meyer Turun telakalla ei enää tarjota koronarokotteita työntekijöille. Tähän asti telakalla on ollut Turun kaupungin rokotuspiste, mutta viimeiset rokotteet siellä annettiin eilen torstaina.

Telakalta arvioidaan että rokotusmahdollisuus on ollut nyt riittävän kauan, jotta kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen.

Viestintäpäällikkö Anna Hakala kertoo, että telakan rokotuspiste on helpottanut rokotuksen hakemista.

– Se on tehnyt ihmisten aikataulujen suunnittelun helpommaksi, kun rokotus on tarjolla työpaikalla, Hakala sanoo.

Telakka ohjeistaa rokottamattomia työntekijöitään hakemaan rokotteen normaalisti jatkossa oman kotikaupunkinsa rokotuspisteestä.

– Meidän viestimme on, että kattava rokotussuoja on tärkeä ja kannustamme kaikkia, jotka eivät ole rokotetta vielä hankkineet, hankkimaan sen vaikka Turun kaupungin kautta, Hakala sanoo.

Joulukuussa 2021 telakka alkoi vaatia telakka-alueella työskenteleviltä alihankkijoiden työntekijöiltä koronarokotuksia.

Lisää aiheesta:

TS: Meyer Turku vaatii pian alihankkijoiltaan täyttä koronarokotussarjaa telakka-alueelle pääsyn ehtona