Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kunnissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin linjaa koronarokotussuosituksista. THL suosittelee syystalven koronatehosterokotteita 65 täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntien rokotuksista vastaavat viranomaiset ovat yhtä mieltä THL:n kansallisen koronarokotussuosituksen noudattamisesta.

Sairaanhoitopiirin tiedotteessa painotetaan, että suositus perustuu erittäin laajaan lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon rokotusten vaikutuksista sekä yksilöiden että koko väestön tasolla.

Tehosterokotusta suositellaan niille, joilla on suurin vakavan koronataudin riski. Suosituksen ulkopuolelle jäävät sen sijaan ne, joilla vaikean taudin riski on pieni ja suoja sitä vastaan on edelleen hyvä.

Omikronmuunnosten aiheuttamia koronatartuntoja on koko Suomessa paljon. Kiertävän viruksen ominaisuudet ja väestön immuniteetti vaikuttavat siten, että tällä hetkellä vakavan koronataudin riski on hyvin pieni alle 65-vuotiailla terveillä aikuisilla.

Lisää aiheesta:

Koronatartuntoja on nyt paljon – iäkkään mummon tai riskiryhmään kuuluvan ystävän uskaltaa silti jouluna tavata, kunhan muistaa tutut asiat

Korona leviää edelleen vanhusten osastoilla: "Jostain se pääsisi livahtamaan, vaikka he olisivat lukkojen takana", sanoo johtajalääkäri