Suruviestiä oli pelätty alalla. Niin sanoo Sari Mehtovuori.

Viime viikon torstaina se tuli.

Hinausauton kuljettaja kuoli kolarissa Nelostiellä Jyväskylässä. Henkilöauto törmäsi kuljettajaan, joka seisoi auton ulkopuolella.

Onnettomuudessa menetti henkensä jyväskyläläisen hinaus- ja kuljetuspalvelu Rantasen toimitusjohtaja Mika Rantanen.

– Oli vain ajan kysymys, milloin tämä tapahtuu. Vauhdit ovat lisääntyneet tien päällä ja osa kuskeista on piittaamattomia, Mehtovuori toteaa.

Onnettomuus osui lähelle, sillä hän on Rantasen lesken sisko. Tapaus koskettaa toisellakin tapaa, koska Mehtovuoren omakin puoliso työskentelee hinausyrittäjänä.

Se pelottaa.

– Varsinkin ilta- ja yölähdöt ovat aina mietityttäneet. Odottelen aina, että puoliso tulee kotiin, Mehtovuori kertoo.

Tien varressa työskentely on entistä vaarallisempaa. Siitä ovat yhtä mieltä Mehtovuori ja Jani Kehus, joka työskentelee edesmenneen kuljettajan firmassa ajojärjestelijänä.

– Työ on erittäin vaarallista. Tällä alalla kaikki ovat varmasti tienneet, että tämä päivä koittaa vielä, Kehus sanoo.

Hän joutui itsekin työtapaturmaan pari vuotta sitten, kun hänen päällensä ajettiin Jyväskylän keskustassa. Kuski pakeni paikalta.

– Pitää osata pelätä, mutta pitää pystyä elämään pelon kanssa, Kehus toteaa.

Muistotilaisuus uhrin lempipaikassa

Oranssit valot vilkkuivat. Kuljettajat solmivat mustia surunauhoja autoihinsa ja sytyttivät kynttilöitä.

Useita kymmeniä hinausautojen kuljettajia ja muita tiepalvelutyöntekijöitä kokoontui Mika Rantasen muistotilaisuuteen maanantaina Jyväskylän jäähallille.

Se oli kuolleen kollegan lempipaikka.

– Mika pelasi jääkiekkoa. Se oli hänen henki ja elämä. Sen takia ajateltiin, että aloitetaan muistotapahtuma jäähallilta, Sari Mehtovuori sanoo.

Sitten tiepalvelutyöntekijät starttasivat autonsa ja suuntasivat onnettomuuspaikalle Palokkaan.

He halusivat paitsi muistaa Rantasta myös muistuttaa kaikkia tien päällä liikkujia turvallisuudesta.

– Työturvallisuudellemme on tehtävä jotain nyt. Se voi olla törmäysautoja tai liikenteenohjausta, en tiedä. Ensimmäinen asia on, että ihmisten pitäisi välittää ja keskittyä liikenteeseen. Me teemme työtämme, autamme ja pelastamme toisia ihmisiä. Kuka sinne menee, jos me emme uskalla, Jani Kehus toteaa.

Sari Mehtovuori toivoo, että tielläliikkujat alkaisivat kunnioittaa vilkkuvia keltaisia valoja, jotka kertovat meneillään olevasta operaatiosta tiellä.

– Jos valot vilkkuvat, siellä on aina työssä jonkun isä, puoliso tai pappa, hän muistuttaa.

Alan työntekijät pitivät hiljaisia hetkiä maanantaina myös muilla paikkakunnilla. Kuollutta kollegaa muistettiin Jyväskylän lisäksi ainakin Kajaanissa, Salossa, Mikkelissä, Kuopiossa, Turussa, Kiteellä ja Tampereella.

– Tämä tuntuu todella hyvältä. Kaikki ovat ottaneet tämän sydämen asiakseen. Ihan sama, mitä autoissa lukee, tämä yhdistää alaa, Mehtovuori sanoo.

Kaikki lähiseudun yrittäjät halusivat Kehuksen mukaan osallistua muistotilaisuuteen.

– Kaikilla oli sama viesti, että tämä tapahtuma ei saa olla turha ja asialle pitää tehdä jotain. Mikalla oli 30 vuoden kokemus alalta. Hän oli myös hyvin tunnettu alalla ja muutenkin tällä alueella. Kaikki ovat halunneet muistaa häntä, Kehus sanoo.

Törmäysauto olisi paras suoja

Tien varressa työskentelevät suojautuvat tällä hetkellä varoitusvaloin ja huomiovaattein, Kehus listaa.

Mahdollisuuksien mukaan he pyytävät toisen henkilön ohjaamaan liikennettä tai toisen hinausauton suojaksi. Välillä avuksi tulee poliisi tai pelastuslaitos, mutta joka kerta se ei onnistu.

– Jos auto ei häiritse ketään tai aiheuta vaaratilanteita, emme mene pahimpaan ruuhka-aikaan, vaan haemme sen vaikka yöllä pois, Kehus kuvaa.

Hänen mielestään paras suoja olisi liikennettä ohjaava törmäysauto. Sen hankkiminen ei kuitenkaan onnistu välttämättä ongelmitta.

– Sille ei tunnu löytyvän maksajaa, hän toteaa.

Tapaturmien määrä on laskussa

Kaikesta huolimatta maakulkuneuvojen työajalla aiheuttamien tapaturmien määrä on laskenut viime vuosina. Etenkin 2020 ne vähenivät selvästi edellisvuodesta, selviää Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastoista.

– Siihen on kaksi selkeää syytä, toteaa Tapaturmavakuutuskeskuksen tietokanta-analyytikko Janne Sysi-Aho.

Ensinnäkin alkuvuosi oli todella vähäluminen Etelä-Suomessa. Työtapaturmien määrä väheni, koska tiet eivät olleet liukkaita.

Toinen syy on koronapandemia. Maaliskuussa tulivat rajoitukset, jotka vähensivät selvästi ihmisten liikkumista.

Maakulkuneuvot aiheuttavat vuosittain reilut parituhatta tapaturmaa työajalla. Niiden aiheuttajiksi lasketaan tilastossa esimerkiksi henkilöautot ja kuorma-autot.

Tapaturmaluvut ovat Sysi-Ahon mukaan tänäkin vuonna pienempiä kuin ennen koronapandemiaa.

– Taustalla on varmasti ainakin osittain rakennemuutos, jota korona on vauhdittanut. Tapaamisia, kokouksia ja töitä tehdään entistä enemmän etänä tai hybridimallilla, mikä on vähentänyt liikkumista ja sitä myötä tapaturmiia, Sysi-Aho sanoo.

Eniten tapaturmia tapahtuu kuljetustyöntekijöille, joihin myös hinausautojen kuljettajat lasketaan. He edustavat noin neljännestä uhreista.

Maakulkuneuvot aiheuttavat vuosittain muutamia kuolemiin johtavia onnettomuuksia. Esimerkiksi viime vuonna niitä tapahtui alustavan tiedon mukaan kaksi, vuonna 2020 kuusi.

– Luvut ovat niin pieniä, että en tekisi niistä kauhean voimakkaita johtopäätöksiä muutoksista niissä, Sysi-Aho toteaa.

Myös tänä vuonna on tapahtunut muutamia kuolemaan johtaneita työtapaturmia, jotka ovat johtuneet maakulkuneuvoista. Tapaturmavakuutuskeskus listaa kuolemaan johtaneita tapauksia nettisivuillaan.

Esimerkiksi tammikuussa kuljettaja jäi kaatuvan betoniauton alle kaapelointityömaalla ja menehtyi välittömästi.

Toukokuussa maanrakennustyöntekijä kuoli, kun kauhakuormaajan kauhan puoli putosi ja hän jäi puristuksiin puomin ja kuormaajan rungon väliin.

Järkyttyneet työntekijät jatkavat töitään

Siinä hetkessä ei ollut sanoja.

Kuolleen kuljettajan puoliso soitti Jani Kehukselle ja kertoi suru-uutisen.

Rantanen oli Kehuksen hyvä ystävä ja pomo.

Kehus laittoi kengät jalkaan, hyppäsi autoon ja ajoi työmaalle. Matkalla hän mietti, miten nyt jatketaan.

Ensimmäisenä hänen piti tavata muut työntekijät ja keskustella tapahtuneesta. Sitten hän suuntasi omaisten luokse.

– Yritys toimii koko ajan, joten oli pakko ruveta töihin. Työntekijämme olivat järkyttyneitä, mutta pystyivät työhönsä. He ovat kuitenkin ammattilaisia, Kehus sanoo.

Suru-uutinen koskettaa perhettä, yritystä ja koko alaa. Miten tästä eteenpäin?

– Pidetään huolta toinen toisistamme. Välitetään, kiinnitetään huomiota turvallisuuteen, puhutaan asioista avoimesti, Sari Mehtovuori sanoo.

Korjattu 22.11. kello 12.25: Tammikuisen onnettomuuden kulkua tarkennettu. Betoniauton kaatuminen ei johtunut pakettiauton törmäyksestä.

Korjattu 28.11. klo 14.48: Vaihdettu otsikkoon Sari Mehtovuoren sukunimi oikein. Aiemmin otsikossa luki Mehtovaara.