Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan keskustan riitauttamien lakiesitysten mukana avautuivat kaikki ne hallituksen sopuratkaisut, joiden osia keskustan riitauttamat asiat olivat.
– Kun keskusta ilmoitti, että se ei hyväksy arvonnousuveroa eikä joitakin muita lakiesityksiä, mitä oli vielä antamatta, oli selvää että kaikki ne sovut, joiden osana nämä olivat olleet, avautuivat, Marin kuvailee hallituksen riitaisten asioiden ratkomista.
Hallituksen johtoviisikko kävi erimielisyydet läpi. Marinin mukaan hallitus on edelleen toimintakykyinen, vaikka kymmenkunta lakiesitystä romuttui hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi.
– Niitä, joista ei löydetty yksimielisyyttä, sopua, jätettiin antamatta.
Onko keskusta ainoa syntipukki tähän tilanteeseen, mihin hallitus joutui?
– Oli aika selvää, että siinä vaiheessa kun yritetään irrottaa rusinoita pullasta eli saada itselle epämieluisia lakihankkeita estettyä, on selvää, että se avaa sovut muiltakin osin. Itse olisin kyllä mielelläni pitänyt niistä alkuperäisistä sovuista kiinni.
Marin huomautti, että hallitus kykeni antamaan myös riidattomia esityksiä eduskunnan käsittelyyn.
Marin: Pelisäännöistä on pidettävä kiinni eduskunnassa
Keskusta vihjasi alkuviikosta, että myös jo eduskunnassa olevia lakiesityksiä voitaisiin tarkastella uudelleen, koska pääministeri halusi tuoda esityksen saamelaiskäräjälaista erimielisena eduskuntaan. Sanna Marin pitää vakavana ja valitettavana, jos joku hallitusryhmistä riitauttaisi hallituksen yksimielisesti eduskuntaan tuomia lakiesityksiä.
Marinin mukaan pelisäännöt ovat selvät. Jos valiokunnissa halutaan muutoksia annettuihin lakiesityksiin, niistä neuvotellaan vastuuministerien kanssa ja hallituspuolueiden kansanedustajien kanssa.
– On tärkeää, että näistä pelisäännöistä pidetään kiinni. On kyllä erittäin valitettavaa, jos jokin ryhmä katsoo oikeudekseen näitä pelisääntöjä rikkoa, Sanna Marin sanoo.
Marin muistuttaa, että saamelaiskäräjälain tuomisesta eduskuntaan riitaisena oli sovittu keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon kanssa.
– En kyllä näe, että tässä kohtaa olisi pelisääntöjä rikottu, Marin huomautti.
Saarikko: Yksikään roskakoriin joutunut laki ei kaada Suomea
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on tyytyväinen sopuun hallituksessa. Hän uskoo, että sopu hallituksessa rauhoittaa vaalikautta ja Suomea, vaikka poliittiseen roskakoriin meni lakiesityksiä.
– Yksikään laeista ei ole sellainen, joka kaataisi Suomen. Tai vaikuttaisi yhteiskuntaamme nopeasti sellaisella tavalla, että ne eivät voisi jäädä odottamaan tulevien hallitusten aikoja ja myöhempiä poliittisia päätöksiä siitä, halutaanko ne toteuttaa, Saarikko arvioi.
Keskustalle oli erityisen tärkeätä, että lakiesitykset eivät heikennä elinkeinoelämän tilannetta.
– Esimerkiksi mahdollisuus ruuhkamaksujen toteuttamiseen olisi ollut aivan väärä viesti tässä energiakriisissä suomalaisille, jotka autoilevat työpaikalleen. Oman arvomaailmani mukaan en kannata ruuhkamaksuja.
Saarikon mukaan Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen, koska ajat ovat epävarmat ja poikkeukselliset.
– Toimintakykyisen hallituksen tae on se, että lakilistoilla ei ole eduskuntaan vietäväksi poliittisesti syvästi eripuraisia esityksiä. Eikä ole myöskään sellaisia esityksiä, joihin on jo lausuntokierroksella eri sidosryhmistä, asiantuntijatahoilta kohdistunut voimakasta kritiikkiä, Saarikko perusteli tiedotustilaisuudessaan kesken Ruotsin vierailun.
Saarikko viittasi esimerkiksi arvonnousuveroon, jota myös maastapoistumisveroksi on kutsuttu.
Valtiovarainministeri Annika Saarikon mielestä hallituksen vielä käytettävissä olevista rahoista pitäisi kohdistaa lisärahoitusta maataloudelle ja hoitovelan purkuun. Tukipäätökset eivät saa kuitenkaan lisätä valtion velkaa.
Saarikko pitäisi ”poikkeuksellisen hienona”, jos hallituksen romuttama yritysten lisäverovähennys tutkimus- ja kehitystoimintaan toteutuisi lakialoitteen kautta eduskunnassa. Oppositiopuolue kokoomuksen eduskuntaryhmä on jo jättänyt lakialoitteen tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäverovähennyksen käyttöönotosta.
Vihreiden Ohisalo vetoaa oppositioonkin saamelaiskäräjälaissa
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo vetoaa myös oppositiopuolueisiin, jotta laki saamelaiskäräjistä hyväksyttäisiin eduskunnassa.
– Vetoan jokaiseen kansanedustajaan, jotta lain uudistamiseen löytyy riittävä tuki. Olemme sen saamelaisille velkaa.
Ohisalo on tyytyväinen, että hallituksen esityksissä on mukana biopolttoöljyn jakeluvelvoitteen korotus päästövähennysten aikaansaamiseksi. Jakeluvelvoitetta on tarkoitus nostaa vuodesta 2026 alkaen niin, että vuonna 2030 jakeluvelvoite olisi 30 prosenttia. Velvoite koskisi myös kevyttä polttoöljyä, jota käytetään erityisesti lämmityksessä ja työkoneissa.
Marin: Laki saamelaiskäräjistä olisi pitänyt antaa jo kesällä
Pääministeri kommentoi toimittajia tavatessaan myös hallituksessa riitaista esitystä saamelaiskäräjälaiksi. Marin arvioi jälkikäteen, että lakiesitys olisi kannattanut antaa eduskunnalle jo aiemmin kesän lopussa, vaikka riitaisena.
Sanna Marin ei ole neuvotellut oppositiopuolueiden kanssa, tukisivatko ne lakiesitystä saamelaiskäräjistä.
Marin sanoi, että ei kokenut, että häneltä vedettiin matto alta, kun puoluetoveri, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä arvioi, ettei valiokunta ehtisi lakiesitystä käsitellä.
Pääministeri Sanna Marin arveli, että oppositio jättäisi jo huomenna perjantaina maataloutta koskevan välikysymyksen eduskunnassa hallituksen vastattavaksi. Marin piti mahdollisena, että välikysymys nopeuttaa hallituksen neuvottelua maatalouden uudesta tukipaketista.
Pääministeri kertoi, että sotea eli sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta koskevat viimeiset rahoituslait voidaan viedä vielä viikon kuluttua eduskuntaan. Aikataulusta on sovittu keskusteluissa eduskunnan ja oikeuskanslerin kanssa.
Voit keskustella hallituksen ratkaisuista perjantaihin 18.11.2022 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.