Sosiaali- ja terveysministeriön eilinen linjaus koronan tehosterokotteiden tarjoamisesta kaikenikäisille oli enemmän poliittinen kuin lääketieteellinen päätös, katsoo Turun yliopistollisen keskussairaalan infektiotautien vastuualueen johtaja, professori Jarmo Oksi.

– Nythän vaalit lähestyvät. Uskon, että sillä on merkitystä tässä asiassa. Välttämättä asiantuntijoita ei kuulla riittävästi, vaan halutaan näkyvyyttä poliittisesti.

Oksi sai aiemmin tällä viikolla Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinnon muun muassa koronaan liittyvästä tutkimustyöstään.

Hän pitää outona, että STM ja ministeri Krista Kiuru (sd.) ovat ottaneet niin vahvan roolin rokotusasiassa, joka kuuluisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tontille.

– Lain mukaan THL:n tehtävä on tehdä rokotussuosituksia, ja siellä on rokotuksiin perehtynyt asiantuntijaryhmä. Heidän päätelmistään pitäisi syntyä se linja, jonka mukaan edetään.

THL suosittelee riskiryhmien lisäksi neljättä rokotusta 60 vuotta täyttäneille ja syksyn tehosterokotuksia 65 vuotta täyttäneille.

STM:n suositus laajentaa koronarokotusten tarjoamista niin, että kunnat – ja vuodenvaihteen jälkeen hyvinvointialueet – voivat itse päättää, tarjoavatko ne tehosterokotuksia kaikenikäisille.

Jarmo Oksin mielestä on kiusallista, että STM on asettunut koronarokotuksissa eri linjalle kuin THL. Hänen mukaansa perusterve alle 60-vuotias ei tarvitse neljättä koronarokotetta.

– Jos rokotetaan liian monta kertaa, alkaa tulla haittoja. Vaikka kolme rokotetta on todettu paremmaksi kuin kaksi, ei ole mitenkään selvää, että neljä olisi parempi kuin kolme.

Kolmella rokotteella saa Oksin mukaan erittäin hyvän, yli vuoden kestävän suojan tautia vastaan. Joillekin tehosteesta voi silti olla hyötyä.

– Yli 60-vuotiaille voi olla kannattavaa mennä ottamaan neljäs rokote. Tämähän THL:n suositus onkin.

Rokotuspaikoissa varaudutaan muutoksiin

Rokotuksista käytännön tasolla vastaavat terveyspalvelut varautuvat jatkuvasti muuttuviin ohjeistuksiin.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin eli Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että Eksotella on hyvät valmiudet laajentaa tehosterokotusten kohderyhmää.

Eksoten oma työryhmä on neuvotellut aiheesta torstaiaamuna.

– Tällä hetkellä odotamme sosiaali- ja terveysministeriöltä ohjauskirjettä. Luemme sen tarkasti, ja suhteutamme viestin THL:n nykyiseen ohjeistukseen. Meillä on hyvin saatavissa rokotteita ja rokottavaa henkilökuntaakin verraten hyvin, Karhula toteaa.

Varautumisen valmius vaihtelee

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Kymsoten infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen sanoo Kymsoten odottavan, että sosiaali- ja terveysministeriö on neuvotellut rokotussuosituksesta ensin THL:n kanssa.

– Vasta kun THL muuttaa ohjeistustaan, me alamme suunnitella, miten toimimme. Tällä hetkellä Kymsotella ei olisi riittävästi henkilökuntaa toteuttaa laajennettuja rokotuksia, koska väki on kiinni influenssa- ja koronarokottamisessa. Rokottavaa henkilökuntaa pitäisi palkata lisää yksityiseltä puolelta, Pietikäinen kommentoi.

Kanta-Hämeessäkään ei pidetä kiirettä. Maakunnallinen rokotustyöryhmä kokoontuu ensi viikolla pohtimaan STM:n ehdotusta.

Rokotusvastaavien mukaan henkilöstö on nyt kiinni tämän hetkisissä korona- ja influenssarokotuksissa. Jos tehosterokotuksia laajennetaan koskemaan kaikkia, on resursseja tarjoalla aikaisintaan joulukuussa.

Kunnat päättävät rokotusten järjestämisestä vuodenvaihteeseen asti. Sen jälkeen rokotusvastuu siirtyy hyvinvointialueille.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin vt. johtajaylilääkäri Juhani Grönlund kertoo, että ennen päätöksiä tulevasta, on perehdyttävä ohjauskirjeen sisältöön tarkasti.

- Siten on helpompi verrata keskenään STM:n ja THL:n kantoja sekä päättää jatkotoimenpiteistä.

Voit keskustella aiheesta 11. marraskuuta kello 23:een asti.

Lisää aiheesta:

Kunnat voivat tarjota maksutonta koronan tehosterokotusta kaikenikäisille, lääkärin arvio tarvitaan