Koronarokotusten tarjoamista laajennetaan niin, että kunnat ja tulevat hyvinvointialueet voivat päättää, tarjoavatko ne tehosterokotuksia kaikenikäisille.

Rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia, mutta yksityisellä terveysasemalla rokotustoimenpide voi maksaa. STM on kertonut lähettävänsä kunnille ohjauskirjeen rokotusten toteuttamisen yksityiskohdista.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan rokottamistarpeesta päättäisi joko julkisen tai yksityisen terveydenhuollon tai työterveyden lääkäri. Työmarkkinajärjestöissä koronaministeriryhmän eilistä linjausta koronan tehosteannosten tarjoamisen laajentamisesta tervehditään ilolla.

Julkinen keskustelu on ehkä painottunut viime aikoina vakaviin tautimuotoihin, sanoo Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi.

– Lievienkin tapausten aiheuttamien sairauspoissaolojen haittoja ja kustannuksia on tärkeä tarkastella.

Tarve vähentää työpoissaoloja

EK:n laskelman mukaan sairauspoissaolopäivä maksaa työnantajalle noin 370 euroa. Koronaviruksen aiheuttama poissaolo on keskimäärin viisi päivää, näin yhden työntekijän koronaan sairastuminen maksaa lähes 2 000 euroa.

– Ajattelisin myös että olennaisia ovat nämä lievät tautimuodot. Vaikka ne eivät aiheuta sairaalahoidon tarvetta, ne voivat olla harmillisia, aiheuttaa sairauspoissaoloja, töiden ruuhkautumista ja työkavereiden kuormittumista. Niistä aiheutuu myös kustannuksia työnantajalle, listaa Työläjärvi.

Kunnat voivat päättää, miten ne noudattavat tulevaa STM:n ohjauskirjettä. Työpaikoilla päätetään, tulevatko ne tarjoamaan rokotetta työterveyden kautta.

Työnantajat eivät päätä kuka saa rokotteen ja kuka ei, vaan päätöksen tekee terveydenhuollon ammattilainen.

– Nyt on luotu perusterveille mahdollisuus ottaa tehosterokote, jos hän haluaa.

Rokottamispäätöksen tekee terveydenhuollon ammattilainen. Työntekijä hakeutuu terveydenhuoltoon, esittää toiveen ja terveydenhuollossa päätetään siitä antamisesta, täsmentää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara.

Rytivaara pitää perusterveiden tehosteannosten mahdollistamista järkevänä linjauksena.

– Kun puhutaan perusterveistä työikäisistä, niin siellä on myös mukana useampi, noin 200 000 tietämättään diabetesta sairastavaa. Myös tupakoitsijoilla saattaa olla keuhkoahtaumatautia. Nämä ovat riskejä, jotka vaikuttavat sairastamiseen, sanoo Rytivaara.

Rytivaaran ja Työläjärven mukaan yhteiskunnan toimivuuden ja työnantajan näkökulmasta tärkein ja kiireellisin tehosteannosten kohderyhmä olisi sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmä. Alalla työskentelee noin 300 000 työntekijää.

– Näkisin, että kaikille perusterveille olisi mahdollistettava vapaaehtoisesti, mutta erityisesti tulee nämä sotealan työntekijät, jotka altistuvat työssä enemmän. Edelleen on kyse myös työturvallisuudesta. Jos tartunnan saa työpaikalla, se on edelleen ammattitauti, perustelee Rytivaara.

Sotehenkilöstön tartuntatautilain mukainen velvoite koronarokotteen ottamiseen on päättymässä vuoden vaihteessa. Tehosteannos tulisi olemaan vapaaehtoinen myös sotehenkilöstölle.

Muita tehosteannoksesta hyötyviä olisivat Rytivaaran mukaan esimerkiksi paljon Euroopassa ja muualla maailmassa matkustavien teknologiayritysten työntekijät ja varhaiskasvatuksen työntekijät.

Tälläkin hetkellä käytännöt esimerkiksi influenssarokotteiden antamisesta vaihtelevat työpaikoittain. Osa työnantajista tarjoaa ilmaisen influenssarokotteen myös perusterveille työntekijöilleen, osa ei.

Ilmainen koronarokoteannos on STM:n mukaan maksuton ja vapaaehtoinen rokotteen ottajalle. Jos rokotus tehdään työterveyshuollossa, työnantaja maksaa rokotustoimepiteen. Rokotustoimenpide voi maksaa yksityisellä lääkäriasemalla esimerkiksi noin 30 euroa.

– Toki saattaa olla, että osa työnantajista ei lähde siihen mukaan. Samalla tavoin kuin kaikki eivät ole lähteneet influenssarokotuksiin mukaan, Rytivaara arvioi.

Kela maksaa korvausta rokotustoimenpiteestä sekä työnantajalle että yksityshenkilölle.

Influenssarokotukset jo käynnissä

Influenssarokotukset ovat jo käynnistyneet monilla työpaikoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että edessä voi olla uudet rokotuskierrokset niille, jotka haluavat vielä saada koronarokotteen tehosteannoksen.

- Influenssarokotuksia on osittain jo annettu eli silloin ollaan hiukan jäljessä. Rokotteiden järjestämisessäkin palveluntuottajalle menee aikaa, sanoo Rytivaara

Työläjärven mukaan tärkeää olisi päästä työpaikoilla mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Epäselvyyttä on yhä siinä, tarvitaanko rokotteiden suhteen aikaavievää yksilökohtaista lääkärin harkintaa.

– Mitä pikemmin päästään rokottamaan sen parempi. Toivottavasti asiassa voidaan tehdä työpaikkakohtaisia ratkaisuja. Toivon, että STM:n ulostulo tarkoitti, että niitä voisi tehdä ryhmätasolla. Silloin kun on kyse perusterveistä työikäisistä, ei tarvitsisi yksi ihminen kerrallaan tehdä pohdintaa, vaan voitaisiin antaa ryhmätasoiset ohjeet niin kuin influenssassakin, sanoo Työläjärvi.