Porin perusturva aikoo jatkaa koronarokotuksia entiseen malliin odottaessaan tarkempia ohjeita rokotuskäytännöistä.
Hallituksen koronaministeriryhmä hyväksyi eilen linjauksen koronarokotteen tehosterokotuksen laajentamisesta. THL puolestaan ei ole muuttanut suosituksiaan siitä, että neljättä rokotusta jaetaan vain yli 65-vuotiaille ja riskiryhmille.
Rokotuksista vastaavan osastonhoitaja Anna-Maija Heikkilän mukaan Porissa noudatetaan THL:n ohjeistusta, mutta tilannetta seurataan odottavalla kannalla.
– Eilinen tiedotustilaisuus antoi ymmärtää, että STM ja THL yhdessä vielä laativat uusia ohjeistuksia käytäntöön. Odotamme ohjeistuksia muun muassa rokotusten jakeluun ja toteutukseen liittyen, Heikkilä toteaa.
Porin perusturvan alueella rokotusta joutuu odottamaan tällä hetkellä pisimmillään muutaman viikon. Mikäli rokotusohjeistuksessa kehotetaan laajentamaan rokotuksia, voi hoitohenkilökunnasta ilmetä pulaa.
– Tämänhetkinen tilanne on kohtuullinen ja olemme saaneet lisättyä resursseja kysynnän mukaan. Mikäli kohderyhmä laajenee merkittävästi, niin voi olla haastavaa löytää rokottavia hoitajia.