Ravintolakonserni Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström näyttää tyytyväiseltä.
Noin 250 ravintolaa ja yökerhoa pyörittävä konserni kertoi tiistaina tuoreista talousluvuistaan. Yhtiön mukaan takana on ”kaikkien aikojen ravintolakesä”.
Koronaviruspandemia aiheutti syvän kuopan, mutta nyt se on takana, Vikström sanoo.
– En olisi uskonut, miten nopeasti me sieltä palaudutaan.
Noho Partnersin liikevoitto nousi heinä–syyskuussa 8,4 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 3,9 miljoonasta. Liikevoitto siis yli kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikevaihto kasvoi niin ikään tuntuvasti, noin 39 prosenttia vuoden takaisesta.
Käsillä oleva pikkujoulukausikin näyttää varausten perusteella lupaavalta, Vikström sanoo.
Sama tilanne on ravintola-alalla yleisemminkin. Matkailu- ja ravintolapalveluiden etujärjestö Maran mukaan pikkujoulukaudesta on tulossa lähes yhtä hyvä kuin ennen pandemiaa vuonna 2019.
Mutta siihen loppuvatkin hyvät uutiset – ainakin jos kysytään Maran toimitusjohtaja Timo Lapilta. Hänen mukaansa alalla kamppaillaan koronavirusrajoitusten jälkeen nyt uusien ongelmien kanssa.
Alan haasteista saattaa kertoa jotain myös tuore uutinen turkulaisen pitseriayhtiö Dennisin konkurssiin hakeutumisesta. Turkulainen yhtiö on konkurssihakemuksen mukaan maksukyvytön. Pitseria perustettiin vuonna 1975.
Lapin mukaan työvoimapula on ongelma, Vikström on toista mieltä
Ensinnäkin riesana on henkilöstöpula, Lappi sanoo. Ravintola-alalta lähti koronaviruspandemian aikana arviolta yli 10 000 työntekijää. Osa heistä on tosin saatu houkuteltua takaisin.
Lapin mukaan jotkut ravintolat joutuvat kieltäytymään kokonaan suurista ryhmävarauksista, sillä henkilöstöä ei riitä palvelemaan ryhmiä. Järjestön kyselyn mukaan reilu kolmannes sen jäsenyrityksistä arvioi, että työvoimapula vähentää pikkujoulukauden liikevaihtoa.
Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström ei tunnista tätä ongelmaa. Hänestä alalla ei ole yleisesti työvoimapulaa.
Vakituiset paikat saadaan täytettyä, Vikström sanoo. Ongelmia on sen sijaan löytää huippusesonkiin osa-aikaisia työntekijöitä. Vikströmin mielestä jatkuvat puheet ravintola-alan työvoimapulasta tulisi lopettaa. Hän pitää niitä ”omaan jalkaan ampumisena”, minkä seurauksena alalle ei haluta tulla.
Toinen alan huolenaihe liittyy yleiseen taloustilanteeseen. Suomen talouskasvun ennakoidaan hidastuvan merkittävästi. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomi ajautuu vuoden lopussa lievään taantumaan ja ensi vuonna kasvu jää nollaan.
Kuluttajien ostovoimaa heikentää nyt kova inflaatio eli hintojen nousu. Se tarkoittaa, etteivät suomalaisten tulot enää riitä kattamaan kaikkia menoja kuten ennen. Silloin joudutaan karsimaan kulutuksesta ja monilta voi jäädä ravintolakäynnit siksi kokonaan tekemättä.
Noho Partners on varautunut ostovoiman puristumiseen, kertoo Aku Vikström. Hänen mukaansa ravintoloiden keskiostos tulee todennäköisesti kutistumaan eli ravintolassa käytetään vähemmän rahaa kuin aikaisemmin.
– Me olemme viimeiset pari vuotta tottuneet toimimaan aika haastavissa ympäristöissä ja olemme myös tähän varautuneet ensi vuonna.
Maran Lappi arvioi, että taantuma synnyttää alalla voittajia ja häviäjiä. Eniten kärsivät kalliimman hintatason ravintolat, kun taas pikaruokaketjut ovat voittajia, sanoo Lappi.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 9. marraskuuta kello 23 saakka.
Lue lisää:
Kaiken kallistuminen vei tuttuja ruokia lounasbuffetista – selvitimme, mikä lautaseltasi katosi ja mitä tuli tilalle