Elokuussa järjestetty Suomen MM-ralli veti Jyvässeudulle jälleen koronavuosien jälkeen isot katsojamassat ja toi Keski-Suomeen miljoonia euroja matkailutuloja.

Kaikkiaan ralliin liittyviä katsojia on laskettu olleen yli 200 000. Harjun erikoiskoe ylsi tänä vuonna uuteen kävijäennätykseen. Kaupunkierikoiskoetta seurasi Harjulla 19 500 katsojaa.

AKK Sports Oy:n järjestämä Secto Rally jätti Jyvässeudulle ja Keski-Suomeen välittömiä matkailutuloja 17,5 miljoonaa euroa (sectorallyfinland.fi).

Tiedot perustuvat tapahtumajärjestäjän ja jyväskylän kaupungin teettämään selvitykseen.

– Tulokset ovat erinomaisia vaikeiden koronavuosien jälkeen. Palasimme hienosti takaisin suurtapahtumien joukkoon ja yleisön suosikiksi. Yli 17 miljoonan euron talousvaikutus on iso Jyväskylän seudulle, mutta myös mittava koko valtakunnan tasolla. MM-ralli tuo merkittävän tulon sadoille yrityksille puhumattakaan paikallisten yhdistysten ja seurojen elinvoimaisuuden tukemisesta, kuvailee tiedotteessa AKK Sports Oy:n talous- ja hallintojohtaja Markus Häkkinen.

Myös Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto on MM-ralliin tyytyväinen.

– Taloudellinen vaikutus on alueemme yrityksille merkittävä ja kaupungin saama palaute yrittäjiltä on ollut erittäin myönteistä. Kaupungille iso arvo on myös tapahtuman aikana saatu kansainvälinen näkyvyys, joka tänä vuonna kasvoi entisestään, sanoo Koivisto tiedotteessa.

Suomen MM-ralli veti runsaasti katsojia myös ruutujen ääreen. Esimerkiksi Yle Areenassa tehtiin rallin aikana kaikkien aikojen ennätyksiä. MM-rallia katsottiin Areenassa kisaviikonlopun aikana yli 5,5 miljoonaa tuntia.

Lisäksi Ylen tv-lähetykset tavoittivat 1,6 miljoonaa suomalaista. Rallisunnuntaina Ruuhimäen Power Stagea seurasi keskimäärin yli puoli miljoonaa katsojaa.