Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei aio edistää hallituksessa kiistaa aiheuttanutta arvonnousuveroa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) pitää kiinni siitä, että yhdessä sovittu vero toteutetaan.

Arvonnousuverolla Suomessa kertyneen omaisuuden myyntivoitot verotettaisiin Suomessa, vaikka myyjä asuisi myyntihetkellä ulkomailla.

– Yllätyin hieman, miten tärkeäksi pääministeri tämän asian omassa ajattelussaan nosti. Tästä on hyvä jatkaa keskusteluja, Saarikko sanoi Ilmajoella.

Saarikon mukaan arvonnousuvero vaarantaa Suomelle tärkeät investoinnit ja veron tuotto jäisi vähäiseksi. Hänen mukaansa hallituksessa pelisääntökeskustelujen sijaan on kuitenkin oleellisempaa on tehdä hyviä lakeja.

– Vaalikausi käy kohti loppua ja joudumme joka tapauksessa laittamaan tärkeysjärjestykseen, mitä asioita eduskunta vielä ehtii käsitellä. Hallituksen sisäistä elämää tärkeämpää on se, että teemme vain sellaisia verouudistuksia, jotka vahvistavat varmasti Suomen veropohjaa ja toteuttavat aidosti sitä veronkierron estoa, mikä on yhteinen tavoitteemme.

Saarikon mukaan sellaisia veroja ei tulisi asettaa, jotka heikentävät Suomen vetovoimaa ja investointihalukkuutta maahan.

Keskustanuorten kanta turkistarhaukseen hämmentää

Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret ovat pettyneitä Keskustanuorten liittokokouksen linjaukseen kieltää turkistarhaus.

Eteläpohjalaisten keskustanuorten puheenjohtaja Susanna Laitila kommentoi liiton päätöstä keskustanuorten verkkosivulla. Laitilan mukaan eteläpohjalaisten keskustanuorten arvot pohjautuvat koko Suomen elinvoimaisuuteen ja ylisukupolvisuuteen, eikä turkistarhauksen kieltäminen sovi heidän mielestään näihin arvoihin.

Puolueen puheenjohtaja Saarikko kuitenkin tyrmäsi Ilmajoella Keskustanuorten linjauksen. Hän sanoi, että Etelä-Pohjanmaan elinkeinolle turkistarhauksella on iso rooli, eikä Keskustalla ole suunnitelmissa esittää turkistarhauksen kieltoa.

– Keskustanuoret ovat ottaneet oman kannan ja heille on siihen täysi oikeus. Ymmärrän hyvin myös Etelä-Pohjanmaan elinkeinoa tuntevana, että Etelä-Pohjanmaan paikallinen nuorisojärjestö on asettunut nuorisojärjestön kantaa vastaan. Puolueen suunnitelmissa turkistarhauksen kieltoa ei ole, Saarikko vakuuttaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 1.11. kello 23:een saakka.