Pohjois-Savon aluetalous on kasvanut alkuvuoden 2022 aikana vahvasti. Pohjois-Savon liiton aluetalouskatsauksen mukaan koronasta toipuminen on onnistunut tai se jatkuu vielä. Katsauksen mukaan luvut viittaavat siihen, että Pohjois-Savossa on onnistuttu löytämään korvaavia markkinoita, kun Ukrainan sota on luonut talouteen epävarmuutta. Viennin kehitys on ollut vahvaa.

Voimakkainta talouden kasvu on ollut metsä- ja puutuoteteollisuudessa, mutta osaa toimialan noususta selittävät 2020 alkuvuoden lakot. Teollisuuden liikevaihto on noussut Pohjois-Savossa tammi–kesäkuussa 25 prosenttia.

Työttömien määrä on laskenut Pohjois-Savossa koko tämän vuoden ajan sekä pysytellyt koronaa edeltävän vuoden 2019 alapuolella.

Suhdanteet ovat kuitenkin heikkenemässä. Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kuopion alueen kauppakamarin suhdannebarometrin mukaan lokakuun suhdannetilanne on muuta maata heikompi ja odotukset lähitulevaisuuden suhdannenäkymistä ovat negatiivisemmat kuin koko 2020-luvulla.

Tuotannon suurin este on pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Kasvua estää myös riittämätön kysyntä sekä materiaali- ja komponenttipula, joka on jo hieman helpottanut.