Rokotuskattavuudessa ei ole tapahtunut muutoksia koronapandemian aikana rokotusiässä olleiden pikkulasten kohdalla. Suomessa heidän rokotuskattavuutensa on edelleen hyvä, ja rokottamattomuus on hyvin harvinaista.
Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä, jota ylläpitää Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
– On tietysti erityisen hyvä asia, että koronapandemiasta huolimatta lapsille ja perheille on pystytty tarjoamaan neuvolapalvelut ja niiden osana lasten terveydensuojelun kannalta tärkeät kansallisen rokotusohjelman rokotukset, vaikka haasteita on varmasti ollut, sanoo THL:n ylilääkäri Ulpu Elonsalo.
Vuonna 2019 syntyneistä lapsista 97 prosenttia on saanut kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotuksen.
Luku on hieman matalampi kuin vuotta aiemmin syntyneiden kohdalla, mutta THL arvelee syyn olevan tiedonsiirrossa. Tämä on näkynyt erityisesti sellaisilla alueilla, joissa syntyy paljon lapsia.
Nämä puutteet madaltavat myös koko maan kattavuuslukua.
Tiedonsiirto on voinut vaikuttaa myös muiden rokotteiden kattavuuslukuihin.
– Korona-aikana normaaleja tiedonsiirron toimivuuden tarkisteluita ei ole pystytty tekemään. Kun tulevilla hyvinvointialueilla päästään kehittämään it-järjestelmiä siten, että alueella ei enää olisi niin montaa erilaista järjestelmää, uskoisin tiedonsiirron haasteidenkin helpottavan, Elonsalo sanoo.
Jos MPR-rokotuskattavuus vielä laskee, tuhkarokko voi levitä paikallisesti
Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 95 prosenttia vuonna 2019 syntyneistä lapsista. THL:n rokotusrekisterin mukaan kattavuus on korkein Pohjois-Savossa ja Kymenlaaksossa, huonoin taas Keski-Pohjanmaalla.
THL:n mukaan koko maan tasolla tarkasteltuna MPR-rokotuskattavuus on pysytellyt 95 prosentin tuntumassa pitkään.
– Laajemmat epidemiat ovat epätodennäköisiä, mutta paikallisten epidemioiden riski kasvaa etenkin herkästi leviävän tuhkarokon osalta, jos MPR-rokotuskattavuus jää toistuvasti tälle tasolle tai matalammaksi, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotteessa.
Kontio muistuttaa, että epidemiariskiin vaikuttaa moni tekijä. Vaikutusta on minkälaisesta alueesta on kyse ja kuinka suurella osalla aikuisväestöstä on suoja tuhkarokkoa vastaan joko rokotteen tai lapsuudessa sairastetun taudin myötä.
Rokotusten maksuttomuudella on merkitystä
Päätäntävalta rokotteiden ottamisesta on lasten vanhemmilla. THL:n Ulpu Elonsalo sanoo, että Suomessa perinteisesti luotetaan neuvoloihin.
– Myös rokotusohjelman rokotusten ja neuvolapalvelujen maksuttomuudella on merkitystä, rokotuksen ottaminen ei ole perheelle kustannuskysymys.
Lapsi katsotaan rokottamattomaksi, jos hän ei ole saanut yhtään rotavirus-, pneumokokki-, MPR-, MPRV-, viitos- tai nelosrokotetta.
Rokottamattomien lasten osuudet ovat pysyneet samansuuruisina jo useita vuosia. Vain noin prosentti lapsista ei ole saanut kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia perusrokotuksia lainkaan kolmeen ikävuoteen mennessä.
Lisää: Miksi vanhemmat jättävät lapsensa rokottamatta? Nyt puhuu aihetta selvittänyt tutkija
Kahdeksaan ikävuoteen mennessä ilman perusrokotuksia jää vain 0,7 prosenttia.
– Aina on pieni osa perheitä jotka eivät halua rokottaa lapsiaan. Siihen on monenlaisia syitä. Niistä keskustellaan perheiden kanssa ja kerrotaan meidän näkökulma rokotuksiin, sanoo Tampereen kaupungin neuvolatoiminnon osastonhoitaja Niina Ali-Rantala.
Rokottamattomien osuus
Lapsi lasketaan rokottamattomaksi, jos hän ei ole saanut yhtään rotavirusrokotetta, pneumokkirokotetta, MPR- tai MPRV-rokotetta, viitosrokotetta (DTaP-IPV-Hib) tai nelosrokotetta (DTaP-IPV).
Lähde: THL:n rokotusrekisteri
Neuvoloissa rokotusajoista pyrittiin pitämään kiinni
Korona-aika muutti myös neuvoloiden arkea.
Tampereella neuvolat toimivat ilman täyssulkuja läpi koko pahimman korona-ajan. Ylimääräistä työtä aiheutui aikojen siirtämisestä ja perumisesta henkilökunnan sekä asiakkaiden sairastumisten vuoksi.
– Rokotusajoista pyrittiin pitämään kiinni, että kaikki saivat rokotukset oikeaan aikaan, Ali-Rantala kertoo.
Sijaisia ei ollut ja työt tehtiin pienemmällä porukalla. Samalla esimerkiksi perhevalmennukset siirrettiin teamsiin, kun live-valmennuksia ei voinut pitää. Myös muita ryhmiä siirrettiin verkkoon.
– Yritimme olla luovia. Välillä oltiin kovilla, mutta mielestäni aika hyvin onnistuttiin, Ali-Rantala sanoo.
Hän ajattelee, että koronapandemian myötä perheet alkoivat ajattelemaan eri tavalla rokotuksista ja niiden merkityksestä.
– Koronapandemian aikana perheet on ajatelleet, että rokotukset pitää olla lapsillakin kunnossa.
Hänestä aikojen järjestymistä kaikille ja sitä, ettei rokotevastaisuus ole lisääntynyt, voi pitää työvoittona.
Vesirokkorokotteen suosio lisääntynyt
THL:n rokotusrekisterin mukaan vuonna 2019 syntyneistä lapsista noin 86 prosenttia on saanut vesirokkorokotteen. Sen suosio on lisääntynyt joka vuosi sen jälkeen, kun rokote tuli osaksi rokotusohjelmaa vuonna 2017. Kattavuusprosentti on korkein Pohjois-Savossa, matalin Pohjanmaalla.
Lisää: Onko lapsille annettava vesirokkorokote turvallinen? Asiaa on tutkittu vuosia Suomessa
Noin 96 prosenttia 2019 syntyneistä lapsista on saanut pneumokokkirokotteen. Siinä parhaimmat kattavuudet ovat Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Kymenlaakson sairaanhoitopiireissä, huonoin Pohjanmaalla.
Rotavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 93 prosenttia vuonna 2019 syntyneistä lapsista. Luku on samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin syntyneillä. Rotavirusrokotteessa parhaimmat kattavuudet ovat Kainuussa ja Pohjois-Savossa, huonoin Pohjanmaalla.
Tiedot rokotuskattavuuksista perustuvat valtakunnallisen rokotusrekisterin ajantasaisiin tietoihin, jotka saadaan potilastietojärjestelmistä. THL:n mukaan rokotusten kirjaamiseen ja erityisesti tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi todelliset rokotuskattavuudet ovat todennäköisesti rekisterin lukuja korkeampia.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 28. lokakuuta kello 23:een saakka.
Enemmän aiheesta:
Pikkulasten rokotukset vähentyivät koronakeväänä – tilanne on kuitenkin nyt parantunut
Neuvolapalveluissa otetaan askeleita kohti normaalia – 1,5-vuotias kuopiolaistaapero näkee pian terveydenhoitajansa ensi kertaa ilman maskia