Moni joukkoliikenteessä kulkenut on saattanut huomata, että raitiovaunuvuoroja on viime viikkoina peruttu normaalia useammin.

Esimerkiksi viikko sitten maanantaiaamuna kello kuuden ja yhdentoista välillä Helsingissä jätettiin ajamatta yli 40 raitiovaunuvuoroa.

– Jos ottaa vertailuvuodeksi vuoden 2019, joka on ollut viimeinen niin sanottu normaalivuosi, niin siellä on ollut noin 15 ajamatonta lähtöä viikossa, kertoo HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen.

Korona on kurittanut joukkoliikenteen työvoimaa

HSL ja Kaupunkiliikenne Oy ovat kertoneet kuljettajapulan olevan syy vuorojen runsaaseen perumiseen. Tilanne oli päällä jo viime keväänä ja kesällä.

Lisäksi alalla on ollut kiistaa ylityökorvauskäytännöistä, jotka huonontuivat uuden työehtosopimuksen myötä toukokuussa. Uusi sopimus on Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry:n puheenjohtajan Petri Lillqvistin mukaan vähentänyt kuljettajien ylityöhalukkuutta.

Kysyimme HSL:n Jami Vitikaiselta sekä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n liikennehenkilökunnan päällikkö Pasi Singhiltä kymmenen kysymystä tilanteesta ja suunnitelmista sen ratkaisemiseksi.

1. Aikaisemmin on kerrottu, että kuljettajapula tulee helpottamaan syksyn aikana. Milloin tarkalleen?

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Meillä oli toive ja käsitys, että tilanne olisi helpottanut jo lokakuun alusta, kun viimeisin kurssi valmistuu. Kyllä se edelleen tuntuu olevan haastava.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Sanoisin, että noin kuukausi tai kaksi eteenpäin, niin pitäisi alkaa näkyä positiivisesti nämä toimenpiteet, joita tässä tehdään. Joulukuussa ja vuodenvaihteen jälkeen tilanne tulee helpottamaan.

2. Mistä johtuu, että raitiovaununkuljettajista on parhaillaan pulaa?

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Jos miettii yleisesti työntekijätilannetta Suomessa, niin on aloja, joille on tällä hetkellä haasteellista saada työntekijöitä, esimerkiksi ravintola-, terveydenhuolto- ja kaupan ala. Yhtä lailla meillä on haasteita tällä hetkellä kuljettajapuolella. Tarvitsemme lisää kuljettajia ja lisää hakemuksia. Kamppailemme työntekijöiden saatavuudesta muiden alojen kanssa.

3. Minkä takia raitiovaununkuljettajista ei ole aikaisemmin ollut pulaa? Mistä johtuu, että tilanne on päällä juuri nyt?

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Ennen tätä pandemiavaihetta oli varsin toimivat suunnitelmat siitä, mikä määrä kuljettajia tarvitaan liikenteen hoitamiseen. Osaltaan varmasti pandemiavaihe hankaloitti tätä suunnittelua. Olemme supistaneet liikennettä emmekä ole päässeet täydennyskouluttamaan.

– Kuljettajia oli pandemian alussa liikaa ja lisäksi oli epävarmuus siitä, että milloin tilanne normalisoituu. Ei ehkä ole uskallettu lähteä täydennyskouluttamaan varmuuden vuoksi, jos tilanne normalisoituisi. Haastava pandemia-aika on vaikuttanut tässä niin kuin monella muullakin alalla.

4. Miksi usein tiedetään vasta samana aamuna, mitkä vuorot on aamuliikenteessä peruttu?

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Meillä on tällä hetkellä keskimääräistä enemmän sairauspoissaoloja flunssan ja myös koronan takia. Meillä saattaa tulla aamulla useita puheluita, että on sairastuttu, ja se totta kai näkyy myös päivän tilanteessa. Toki pyrimme siihen, että tarjoamme työvuoroja muille vapaana oleville kuljettajille. Lisäksi syyslomaviikolla ylityöhalukkuus oli hyvin pientä, kun henkilökuntakin haluaa viettää vapaata esimerkiksi lastensa kanssa.

5. Kuinka paljon raitiovaununkuljettajia on nyt lähtenyt alalta?

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Muutamia kymmeniä sanoisin. Meillä oli sellainen tilanne, että korona-aikana ei ollut vaihtuvuutta. Voi olla, että epävarman tilanteen takia ihmisille on tuolloin ollut turvallista olla siinä tehtävässä, missä he ovat. Nyt kun koronatilanne on hieman parantunut, on lähtösuma tullut tässä tämän vuoden aikana.

6. Minkä takia tilanteen ratkaiseminen on kestänyt niin kauan?

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Kaupunkiliikenne kouluttaa 10–20 kuljettajaa per kurssi ja ensi kesään mennessä on tarkoitus kouluttaa 150 kuljettajaa lisää. Jos he kouluttavat isoja kurssimääriä, se myös syö heiltä henkilökuntaa kouluttamaan. Sekin syö käytettävissä olevaa kuljettajamäärää, joten kuljettajavajeen kouluttaminen ottaa aikaa.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Sitten toinen asia on meidän korkeat poissaolot, mikä on ollut meillä haasteena tämän tilanteen paremmaksi saattamisessa. Eli flunssa ja korona.

7. Oltaisiinko kuljettajapulaan voitu varautua jo ennakkoon?

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Ei. Olemme aidosti tehneet kaiken sen, mitä olemme voineet tehdä. On oikeastaan mahdoton ennustaa sairaspoissaoloja. Itse olen hyvin toiveikas, että tilanne tulee lähitulevaisuudessa parantumaan ja näkymään kaupunkilaisille.

8. Minkälaisia toimia aiotte tehdä, jotta raitiovaunukuskeja riittää jatkossa tarpeeksi, eli vastaavaa tilannetta ei enää tulisi?

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, yksikönjohtaja Pasi Singh:

– Meidän pitää katsoa koulutuksemme sisältöä eli sitä, kuinka paljon kulloinkin otetaan uusia oppilaita töihin. Sitä arviointia tehdään kokoajan.

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Mahdollisuutemme ovat rajatut, työvoimapula on koko Suomen ja pääkaupunkiseudun ongelma. Se ei koske pelkästään liikennealaa. Tietysti pitkäjänteisellä suunnittelulla pyrimme viestimään Kaupunkiliikenteelle, miten paljon tarvitsemme kuljettajia.

9. Ovatko peruutukset koskeneet erityisesti joitakin tiettyjä linjoja?

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Olemme antaneet Kaupunkiliikenteelle priorisointilistan, jossa toivotaan, missä järjestyksessä ratikoita perutaan. Tietysti toiveena on, ettei peruttaisi samalta linjalta kahta peräkkäistä. Jos tieto kuljettajaresursseista tulee viime hetkellä, he joutuvat toimimaan sen mukaan, missä kuljettaja sattuu olemaan ja miten he saavat varakuljettajan paikalle.

– Esimerkiksi linja 5 on sellainen, mitä on aika paljon peruttu. Se on suunnilleen se, mikä ensimmäisenä lähtee sieltä. Yritämme saada Länsisatamaan eli Jätkäsaareen ja paljon matkustajia kuljettaville linjoille priorisoinnin niin, että niitä peruttaisiin viimeiseksi.

10. Onko HSL:llä harkittu, että esimerkiksi kausilipusta voisi saada alennusta sillä perusteella, että palvelutaso ei vastaa asiakkaan odotuksia?

HSL:n liikenne- ja hankintayksikön sopimuspäällikkö Jami Vitikainen:

– Emme ole harkinneet lippujen korvaamista raitioliikenteen luotettavuusongelmien johdosta. Raitioliikenteen kokonaisluotettavuus on kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Lisäksi valtaosalle ajamattomista lähdöistä on tarjolla korvaavia yhteyksiä.

Juttua korjattu 24.10. kello 9.07: Pasi Singhin titteli on liikennehenkilökunnan päällikkö, ei yksikönjohtaja.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 25.10.2022 kello 23:een saakka.

Enemmän aiheesta:

Kiista ylityökorvauksista johti kuskipulaan ja toistuviin ratikka- ja metrovuorojen peruutuksiin – nyt tunnelin päässä näkyy valoa