Varsinais-Suomessakin päätään nostanut koronapandemia näkyy sairaanhoidon kuormituksen lisääntymisenä.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa oli tiistaiaamuna hoidossa 31 koronapotilasta.
Heistä seitsemällätoista korona oli todettu lisälöydöksenä.
Tehohoidossa on muutamia potilaita. Potilaita on enemmän myös perusterveydenhuollon vuodeosastoilla.
– Koronan ilmaantuvuus on alueella kasvussa, mutta tautia kuvaava käyrä on loivempi kuin aiemmat omicron-viruksen aiheuttamat epidemiat ovat olleet. Positiivista on se, että hyvin vaikeiden tautimuotojen ilmaantuvuus ei ole kasvanut, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vt. johtaja Mikko Pietilä.
Pietilän mukaan koronan syysepidemia oli odotettu, vaikka sen laajuus on odotettua suurempi. Tautitapausten kanssa nousee myös terveydenhuollon henkilökunnan sairastuvuus.
– Pärjäämme nykyisen tilanteen kanssa, mutta taustalla on edelleen muun muassa pula hoitohenkilökunnasta, muistuttaa Pietilä.
Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronanyrkki piti maskisuosituksen ennallaan. Maskia käytetään esimerkiksi julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, kun hakeudutaan koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin.
Maskin käyttöä suositellaan myös vierailijoille ja henkilökunnalle terveydenhuollon kaikissa toimipisteissä, ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa, vammaispalveluiden hoitoyksiköissä, iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien laitos- ja kotihoidossa sekä tarvittaessa myös sosiaalityössä, kertoo sairaanhoitopiiri tiedotteessaan.
THL suosittelee, että koronan tehosterokotus otettaisiin marras-joulukuussa yhtäaikaisesti influenssarokotteen kanssa.
– Nyt kiertävään koronavirusvarianttiin suunnatut rokotteet ovat jo käytössä Varsinais-Suomessa. Tehosteannoksilla pyritään ennen kaikkea ehkäisemään iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien sairaalahoitoa ja vähentämään koronaan liittyviä kuolemia, sanoo TYKSin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo tiedotteessa.
Lue lisää: