Kiireettömään erikoissairaanhoitoon luetaan esimerkiksi monet ihottumat, allergiaoireet, ajoittaiset lievät kivut ja ylipäätään mikä tahansa pitkäaikainen vaiva, jonka perusterveydenhuolto on arvioinut kaipaavan jatkotutkimuksia tai -hoitoa.
Hoitotakuun rajaksi on säädetty puoli vuotta, eli tänä aikana on oikeus päästä kiireettömään jatkohoitoon.
Odottaminen ei saa vaarantaa potilaan terveyttä. Hengenvaaran aiheuttavaa sairautta tai vammaa ryhdytään tietysti hoitamaan välittömästi.
Pirkanmaalla oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n kokoamien tietojen mukaan elokuun lopussa reilut 1800 potilasta, jotka olivat odottaneet hoitoon pääsyä enemmän kuin puoli vuotta. Neljässä kuukaudessa, huhtikuusta elokuuhun, määrä oli kasvanut noin 600 potilasta eli 50 prosenttia.
Hoitoa odottaneita oli Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä elokuun lopussa 19 224. Heistä kaksi kolmasosaa oli jonottanut vähemmän kuin kolme kuukautta. Yli 180 vuorokautta eli puoli vuotta jonottaneita oli kuitenkin joukosta lähes joka kymmenes.
THL on tilastoinut, että ennen koronaepidemiaa, vuosina 2014–2019, yli puoli vuotta odottaneita oli elokuun lopussa keskimäärin 2 000–3 000.
Koronan vaikutus pitkään hoitoa odottaneisiin alkoi näkyä vuoden 2020 aikana. Silloin yli puoli vuotta hoitoa odottaneita oli elokuun lopussa yhtäkkiä 17 728.
Elokuussa 2021 näytti jo paremmalta: yli puoli vuotta odottaneiden määrä oli pienentynyt lähes 8 000 potilasta. Elokuussa 2022 yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden määrä oli taas kasvanut ja oli 20 822.
Epidemiaa lukuun ottamatta THL ei arvioi muutosten syitä. Ainakin viime keväästä lähtien on kuitenkin kerrottu kasvavasta hoitajapulasta.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.