Koronatilanne on heikentynyt peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella syyskuun lopulla.

Virallisissa testeissä on todettu yli 70 koronatapusta viime viikolla, kun aiemmin syksyllä noin 30 viikossa.

Neljässä Kallion yksikössä on todettu epidemioita. Vuodeosastohoidossa koronapotilaita on tällä viikolla ollut yli 10 ja yksi potilas on kuljetettu myös Oulun yliopistosairaalaan.

Terveyspalvelujohtaja Margit Yli-Kotilan mukaan valtaosa on sairastunut vain lievästi. Muutama henkilö on saanut vaikean taudin ja he ovat olleet rokottamattomia työikäisiä.

Kallion alueella ihmisiä sairastuttavat nyt myös adeno- ja enterovirukset sekä myyräkuume ja jänisrutto.

Kuntayhtymä Kalliossa koronatartunnat hiipuvat, mutta muita viruksia kiertää