**JERUSALEM **Siitä piti tulla matka, jolla kiinnitettäisiin huomiota Lähi-idän kristittyjen asemaan. Yhdysvaltain varapresidentin, hartaan kristityn Mike Pencen joulunalusmatkaa Egyptiin sekä Israeliin ja palestiinalaisalueille oli suunniteltu jo tovi.
Pencen oli määrä tavata terrori-iskujen kohteeksi Egyptissä joutuneiden koptikristittyjen johtoa. Ja vierailla palestiinalaisalue Länsirannalla Jeesuksen syntymäkaupunkina pidetyssä Betlehemissä, jossa valmistaudutaan parhaillaan perinteikkäisiin joulujuhliin.
Toisin kävi. Matkaa lykättiin ensin muutamalla päivällä – Pencen oli määrä saapua Lähi-itään jo sunnuntaina, mutta vierailua siirrettiin keskiviikolle. Nyt matka on siirtynyt vielä kauemmas tammikuun puoliväliin.
Penceä tarvittiin senaatin äänestyksiin
Yhdysvaltojen mukaan syyn siirto on Yhdysvaltain sisäpolitiikan kiemuroissa. Valkoisen talon mukaan Penceä tarvitaan tällä viikolla Yhdysvaltain senaatissa äänestyksissä verouudistuksesta .
Veropaketti on tärkeä Trumpin hallinnolle ja äänestyksistä on povattu tiukkoja. Mike Penceä saatetaan tarvita ratkaisijaksi omalla äänellään. Näin ollen matkan siirtämisen syy voi hyvinkin olla aidosti Yhdysvaltain sisäpolitiikasta johtuva.
Matkan siirto saattoi samalla olla helpotus myös muista syistä. Lähi-idässä on kuohunut siitä lähtien, kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trump ilmoitti tunnustavansa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Pencen on kerrottu tukeneen päätöstä voimakkaasti – hän myös seisoi Trumpin takana puheen aikana.
Palestiinalaiset ovat osoittaneet kaksi viikkoa mieltään Trumpin julistusta vastaan. Jerusalem on kiistelty ja herkkä kysymys, sillä palestiinalaiset ja israelilaiset molemmat pitävät sitä pääkaupunkinaan. Jerusalemissa sijaitsevat uskonnollisesti tärkeät paikat niin juutalaisille, kristityille kuin muslimeillekin.
Yleinen kansainvälinen kanta on ollut, että Jerusalemin asema pitäisi ratkaista rauhanneuvotteluissa. Trumpin julistus onkin tuomittu kansainvälisesti laajasti Israelia lukuun ottamatta.
– Jumala siunatkoon Trumpia, israelilaisten asuttamaan Länsi-Jerusalemiin pystytetyt julisteet kiittelivät.
Matkan luonne oli muuttunut
Pencen matkan luonne ja ohjelma olivatkin menneet uusiksi. Palestiinalaiset kristityt ja poliittinen johto kieltäytyivät tapaamasta Penceä. Samoin joutui tekemään matkan toisen etapin Egyptin koptikirkon johto.
Palestiinalaiset olivat suunnitelleet myös uusia protesteja Pencen vierailun yhteyteen.
– Betlehem kieltäytyy vastaanottamasta Yhdysvaltain varapresidenttiä, julisti plakaatti palestiinalaiskaupunki Betlehemin keskustassa.
Yhdysvaltojen mukaan turvallisuussyyt eivät vaikuttaneet matkan siirtämiseen. Matkasta uhkasi kuitenkin tulla aivan muuta kuin etukäteen oli ajateltu, minkä lisäksi se olisi voinut lisätä entisestään jännitteitä.
Vaikka matkan siirron syyt olisivat enemmän sisäpoliittiset, aikalisä saattoi olla hyväksi kaikkien kannalta.
Yhdysvalloilla on kova työ palauttaa asemansa rauhanneuvotteluissa
Jokatapauksessa Yhdysvalloilla on edessään kova työ korjata Jerusalem-julistuksen aiheuttamia vahinkoja. Trump julisti kautensa alussa aikovansa saada aikaan diilien diilin eli rauhansopimuksen palestiinalaisten ja israelilaisten välillä.
Nyt diili on kriisissä jo ennen kuin Yhdysvallat ehti julkaista suunnitelmaansa rauhanneuvotteluiden uudelleenkäynnistämiseksi.
Palestiinalaisten mukaan Yhdysvallat on valinnut puolensa, eikä kelpaa enää välittäjäksi rauhanneuvotteluihin. Heidän taivuttelemisensa takaisin neuvotteluihin, joita käytäisiin Trumpin hallinnon johdolla, tulee olemaan todella vaikeaa.
Sitä työtä tekee nyt Trumpin erityisedustaja Jason Greenblatt. Israelilaisen Jerusalem Post -lehden mukaan hän vierailee tällä viikolla Lähi-idässä suunnitellusti.
Vahinkoja tuskin korjataan tammikuuhun mennessä, mutta pahimmat laineet ovat silloin saattaneet jo laskeutua.