Brysselissä vieraileva Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kehuu presidentti Donald Trumpin laajalti arvosteltua päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

– Se ei estä rauhaa, vaan tekee siitä mahdollisen, koska todellisuuden tunnustaminen on rauhan perusta, Netanjahu sanoi.

Sekä palestiinalaiset että monet EU-maat ovat tuominneet Trumpin päätöksen. Mutta Netanjahun mukaan niiden pitäisi seurata Trumpin esimerkkiä.

– Uskon, että [tulevaisuudessa myös] suurin osa Euroopan maista siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin ja tunnustaa Jerusalemin sen Israelin pääkaupungiksi,

Netanjahu on ensimmäinen EU:ssa vieraileva Israelin pääministeri 22 vuoteen. Hän tapasi maanantaina EU:n ulkopoliittisen edustajan Federica Mogherinin ja keskustelee myös Brysselissä koolla olevien EU-maiden ulkoministerien kanssa.

Mogherinin mukaan EU:n kanta Jerusalemiin on ennallaan ja unioni on edelleen sitoutunut kahden valtion ratkaisuun.

Hän kertoi EU:n voimistavan ponnistelujaan Lähi-idän rauhan eteen ja neuvottelevan palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa ensi kuussa.

Mogherini lisäsi, että on myös Israelin etujen mukaista löytää kestävä ratkaisu konfliktiin palestiinalaisten kanssa.

Presidentti Trumpin ilmoitus on aiheuttanut levottomuuksia palestiinalaisalueilla ja useissa islamilaisissa maissa.

Mogherini tuomitsi hyökkäykset Israelia ja juutalaisia vastaan, joita on ollut myös Euroopan maissa.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin tulenaran Jerusalem-julistuksen seuraukset punnitaan lähiviikkoina

Analyysi: Trumpin Jerusalem-julistus ajaa palestiinalaisten presidentin ahtaalle