Ainakin Indonesiassa ja Libanonissa on osoitettu äänekkäästi mieltä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Jerusalem-julistusta vastaan sunnuntaina. Trump julisti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi keskiviikkona.

Indonesiassa tuhannet ihmiset protestoivat Yhdysvaltojen suurlähetystön edessä pääkaupunki Jakartassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Osallistujat ottivat kantaa palestiinalaisten puolesta: "Palestiina on sydämissämme" ja "Rukoilkaa Palestiinan puolesta", kylteissä luki.

Libanonissa mielenosoittajat sytyttivät Reutersin mukaan tulipaloja pääkaupunki Beirutin kaduilla lähellä Yhdysvaltain lähetystöä. Turvallisuusjoukot käyttivät heitä vastaan kyynelkaasua ja vesitykkejä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan useita ihmisiä loukkaantui kahakassa. Mielenosoittajia oli useita satoja, AFP arvioi.

"Indonesialla suurin vastuu Palestiinasta"

Indonesia on maailman suurin muslimimaa. Maassa on noin 265 miljoonaa asukasta, joista arviolta 88 prosenttia on muslimeja.

Mielenosoituksen järjestäneen islamistipuolueen mukaan palestiinalaiset olivat ensimmäisten joukossa tunnustamassa Indonesian itsenäisyyttä vuonna 1945.

– Indonesialla on maailman suurimpana muslimimaana suurin vastuu Palestiinan itsenäisyydestä ja Jerusalemin hallinnosta, puolueen johtaja Sohibul Iman sanoi tiedotusvälineille.

Aiemmin Trump-päätöksen vastaisia mielenosoituksia on ollut ainakin palestiinalaisalueilla ja Egyptissä.

Lue lisää:

Arabimaat tuomitsevat Trumpin Jerusalem-tunnustuksen – vaativat muita maita tunnustamaan Palestiinan

14 YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaata vastustaa USA:n Jerusalem-tunnustusta

Israelin ilmaiskussa Gazaan kuollut kaksi ihmistä