Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on johtanut levottomuuksiin eri puolilla palestiinalaisalueita.
Levottomuuksia nähtiin muun muassa Ramallahissa, Hebronissa, Nablusissa ja Gazassa.
Palestiinalaisten Hamas-järjestö julisti perjantain "raivon päiväksi" ja kehotti palestiinalaisia uuteen kansannousuun eli intifadaan.
Hamasin johtajan Ismail Haniayn mukaan Yhdysvaltain päätös on "hyökkäys kansaamme kohtaan ja sodanjulistus pyhille paikoillemme".
– Haluamme, että kansannousu kestää niin kauan, että Trump ja miehitysvalta alkavat katua tätä päätöstä, Haniay sanoi.
Edellisessä intifadassa vuosina 2000–2005 kuoli yli neljätuhatta palestiinalaista ja yli tuhat israelilaista.
Lue myös:
Kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin tulenaran Jerusalem-julistuksen seuraukset punnitaan lähiviikkoina
Israelissa riemuittiin, arabimaat pöyristyivät – Trumpin Jerusalem-päätös repi hajalle Lähi-idän rauhanprosessin