Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vastannut kovin sanoin Britannian pääministerin Theresa Mayn nuhteluun.

Trump kehottaa tviitissään pääministeri Theresa Mayta keskittymään mieluummin oman maansa asioihin.

– Theresa, älä keskity minuun, keskity tuhoisaan radikaaliin islamistiseen terrorismiin, jota tapahtuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Me pärjäämme hyvin, tviittasi Trump torstaina yöllä Suomen aikaa.

Pääministeri Theresa Mayn edustaja paheksui eilen Trumpin toimintaa Twitterissä, kun Yhdysvaltain presidentti uudelleentviittasi kolme brittiläisen äärioikeistoryhmän muslimienvastaista videota.

Yhden videoista väitetään esittävän muslimeja pahoinpitelemässä hollantilaispoikaa. Toisessa muslimien väitetään tönäisevän teini-ikäisen katolta. Kolmannessa muslimiksi väitetty mies rikkoo neitsyt Marian patsaan.

– Presidentti teki väärin, Mayn edustaja sanoi.

Trumpin uudelleentviittaamat videot julkaisi Twitterissä alun perin Jayda Fransen, joka on äärioikeistolaisen Britannia ensin -ryhmän varajohtaja.

– Britannia ensin -ryhmä pyrkii jakamaan ihmisryhmiä vihamielisillä ja valheellisilla kertomuksillaan, jotka lietsovat jännitteitä, pääministeri Mayn edustaja jatkoi.

Juttua muutettu 30.11.2017 klo 12.10 Alkuperäinen tviitin käännös: Terrorismi on ottamassa paikkaa, muutettu muotoon, terrorismiin jota tapahtuu.