Tilastoja tarkastellessa ei heti uskoisi, että juuri LaVar Ball, 50, olisi yksi tämän hetken puhutuimmista henkilöistä yhdysvaltalaisessa koripallokeskustelussa. Huolimatta siitä, että Ball oli monilajiurheilija, joka pelasi niin koripalloa kuin amerikkalaista jalkapalloa.

Koripallossa Ball ylsi yliopistotasolla NCAA-liigaan, jossa hän Washingtonin riveissä kaudella 1987–1988. Ball oli kuitenkin NBA:n sijaan lähempänä NFL-unelmaa, mutta ovet huippuliigaan menivät säppiin harjoitusmiehistöihin pääsystä huolimatta.

Ballin suurimmat saavutukset ovatkin visusti kenttien ulkopuolelta. Sitaattiautomaatin tyyliä kuvastaa se, että viimeisimpänä hän on saanut raivoihinsa presidentti Donald Trumpin.

Mikä sitten sai Trumpin kutsumaan Ballia kaljuksi ”köyhän miehen Don Kingiksi” ja ”kiittämättömäksi idiootiksi”? Jupakan tausta ulottuu Kalifornian yliopistojoukkueessa pelaavan Ballin pojan LiAngelon ja hänen joukkuetovereiden Cody Rileyn sekä Jalen Hillin toilailuihin Kiinassa.

Kolmikko näpisteli pelireissun yhteydessä merkkiaurinkolaseja vakavin seurauksin, sillä nuorukaisia uhkasi usean vuoden vankeustuomio. Yhdysvaltalaisviranomaiset saivat kuitenkin syytteet kumottua ja pelaajat pääsivät palaamaan kotimaahansa. Esimerkiksi Trump puhui pelaajien vapauttamisen puolesta tavatessaan Kiinan presidentti Xi Jingpingin.

Pelaajat LiAngelo mukaan luettuna kiittivät Trumpia, mutta LaVar Ball on puolestaan vähättellyt presidentin roolia vapautuksen takana. Isän mielipide tuli selväksi esimerkiksi CNN:n haastattelussa.

- Auttoiko hän (Trump) pojat pois? En tiedä. Mikäli kiittäisin jotakuta, kiittäisin presidentti Xitä, Ball murjaisi.

Kenkäkauppaa lietsonnalla ja poikien naamalla

Pojat Lonzo, LiAngelo ja LaMelo ovat Ballille kaikki kaikessa. LaVar on ajanut kolmikon uraa häikäilemättä eteenpäin näiden iästä riippumatta. Isä-Ball veti esimerkiksi veljistä nuorimmaisen, 16-vuotiaan LaMelon, pois Chino Hillsin lukiojoukkueesta. Päätös oli seurausta erimielisyyksistä joukkueen uuden valmentajan kanssa.

LaMelo oli hätkähdyttänyt edelliskaudella tekemällä Chino Hillsille yhdessä ottelussa 92 pistettä. Esimerkiksi NBA-legenda Charles Barkley kritisoi kuitenkin LaMelon puolustusvalmiutta ESPN:n radio-ohjelmassa. LaMelo on kaikesta huolimatta yksi kesän 2019 varaustilaisuuden seuratuimmista nimistä. Tätä kohti tiekin näyttää olevan selvä – ainakin isän mielestä.

Lukiojoukkueesta vetäytymisen jälkeen LaVar kertoi nimittäin valmentavansa poikaansa itse.

- Aion tehdä hänestä kaikkien aikojen koripalloilijan, Ball julisti Los Angeles Timesille.

Samalla isä on tehnyt LaMelosta mannekiinin omalle vaatebrändilleen. Kenkäsopimus on jo nyt nostattanut synkät pilvet LaMelon tulevan yliopistouran ylle. NCAA:n säännöt nimittäin kieltävät pelaajiensa nimen käyttämisen minkäänlaisissa markkinointitarkoituksissa. Yliopistosarja on LaMelolle luonnollinen ja pakollinen askel matkalla kohti NBA-parketteja.

LaVar Ballin brändin keulakuva on kuitenkin pojista vanhin, viime kesänä NBA:n varaustilaisuudessa toisena varattu Lonzo Ball. Los Angeles Lakersin pelintekijä on kerännyt syöttöjä toissa kesän ykkösvaraus Ben Simmonsin jälkeen tulokkaiden toiseksi parhaalla keskiarvolla. Tulokkaiden levypallotilastossa Ball on kolmantena Simmonsin ja Lauri Markkasen jälkeen. Pisteitä Ball on pussittanut keskimäärin yhdeksän kappaletta, mikä on yli viisi pistettä vähemmän ottelua kohden kuin suomalaisella.

LaVar kohahdutti jo keväällä Lonzon kautta, kun superlupauksen nimissä julkaistiin Ballin yhtiön ensimmäiset nimikkokengät. Kohun synnytti kenkien liki 500 dollarin hintalappu, mitä esimerkiksi Lakers-legenda Shaquille O’Neal kritisoi Twitterissä.

Lonzon kengät näyttelevät sivuroolia myös LaVarin ja Trumpin välisessä saagassa. Ball nimittäin aikoo rauhoittaa ärähtelevän presidentin lähettämällä tälle oman kenkäparin.

Vitsailu ja irvailu kuvastaa pitkälti tapaa, jolla Ball aikoo jatkossakin perhebisnestään rakentaa. Ball on jo osoittanut, että hän ei kumarra ketään. Maaliskuussa osansa ryöpytyksestä sai kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan. Ball muun muassa uhosi, että olisi parhaimpina päivinään peitonnut Jordanin mennen tullen yhdellä yhtä vastaan pelatessa.

- En usko, että hän olisi voittanut minut, vaikka olisin ollut yksijalkainen, Jordan kuittasi koripallokoululleen pitämässään puheessa.

Harvakseltaan julkisuudessa esiintyvän Jordanin reaktio ja sitä seurannut näkyvyys olivat kuitenkin juuri sitä, mitä Ball halusi. Kenties räiskyvin osoitus tästä nähtiin kesäkuussa, kun LaVar järjesti itsensä showpainikehään.

Mukana kehän laidalla olivat totta kai niin LaMelo kuin Lonzokin – Ballin brändin paidat yllään, kuinkas muuten.

Micke Suopuro