Toisen kauden kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila hakee Sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtajistoon. Hän kertoo Ylelle, että päätös hakea syntyi harkinnan jälkeen.

Mattila kertoo, että hän ei näe erityisiä muutostarpeita puolueensa politiikassa ja pitää periaateohjelmaa valmiina. Hän kuitenkin mainitsee itselleen tärkeäksi EU-kriittisen politiikan sekä pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen.

– EU on ajautunut liian kauas EU-kansalaisesta.

Muhoslainen Mattila sanoo, että "maakuntien ihmisenä" hän pitää tärkeänä myös hyvää metsä- ja aluepolitiikkaa eikä halua ajaa vastakkainasettelua maaseudun ja kaupunkien välillä.

Sinisten puoluekokous pidetään Tampereella 16.12. Tuolloin puolueen puheenjohtajaksi valitaan todennäköisimmin Sininen tulevaisuus -yhdistyksen puheenjohtajana jo ennen puolueen rekisteröimistä toiminut Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Varapuheenjohtajan paikkaa on kertonut tavoittelevansa ainakin myös työministeri Jari Lindström.

Juttua korjattu 23.11.2017 klo 17.52: Työministeri Jari Lindström on kertonut tavoittelevansa varapuheenjohtajan paikkaa, eikä puheenjohtajan paikkaa.