Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajuudesta suosiolla luopuva Raimo Vistbacka jättää auki jatkonsa puolueen jäsenenä, mutta kertoo jatkavansa Perussuomalaisten tukisäätiön hallituksessa ja sen puheenjohtajana.
Vistbacka huomauttaa, että puolueesta eroaminenkaan ei olisi este säätiössä jatkamiselle.
– Säätiön säännöt eivät edellytä sitoutumista perussuomalaisiin tai mihinkään puolueeseen, sanoo Vistbacka.
Tukisäätiön nykyisen hallituksen toimikausi jatkuu ensi vuoden varsinaiseen kokoukseen saakka eli Vistbackan pesti jatkunee ainakin ensi syksyyn. Säätion sääntöjen mukaan hallitus valitsee itse uuden hallituksen eli täydentää itse itseään.
– Perussuomalaisilla ei siihen ole mitään sanomista - näin ainakin tulkitsen sääntöjä, sanoo Vistbacka.
"Kesä oli inhottavin, mitä muista"
Perussuomalaisten perustaja ja puolueen ensimmäinen puheenjohjtajainen kertoo ilmoittaneensa jo kaksi kuukautta sitten Etelä-Pohjanmaan piirin piirihallitukselle, että luopuu piirin puheenjohtajuudesta.
Päätöstään Vistbacka perustelee sillä, että on ollut riittävän pitkään erilaisissa politiikan johtotehtävissä. Nyt tuli aika siirtyä rivijäseneksi.
– Varsinkin kun ottaa huomioon ihmiselämän rajallisuuden, niin eikö 30 vuotta yhdelle ihmiselle riitä, pohtii Vistbacka.
Vistbacka ei myönnä, että perussuomalaisten hajoaminen ja sitä seuranneet kärhämät olisivat suoranaisesti vaikuttaneet hänen ratkaisuunsa. Ajat ovat olleet kuitenkin rankkoja, sanoo Vistbacka:
– Kesä oli inhottavin, mitä muistan ja lähinnä sen julkisuuden takia, mitä ympärilläni yritettiin pyörittää.
Vistbacka joutui pyöritykseen perussuomalaisten puoluekokouksen ja puolueen hajoamisen jälkeen, kun hän pohti julkisuudessa, voisiko Perussuomalaisten tukisäätiö tukea sittenkin perussuomalaisista irtautunutta Uutta vaihtoehtoa.
"Liikehdintää varmasti tulee tapahtumaan"
Etelä-Pohjanmaan piiri valitsee uuden puheenjohtajan sunnuntaina.
– Käykää nyt sitten ihmismäinen kilpailu. Politiikassa tapaa olla niin, että korrektius tahtoo unohtua kun kilpailu kovenee, evästää Vistbacka piirinsä väkeä.
Vielä pari päivää puheenjohtajana toimiva Vistbacka ei osaa arvioida, kuinka jakaantunut perussuomalaisten porukka Pohjanmaalla on.
– Nyt kun puolue (Sininen tulevaisuus) on merkitty rekisteriin, niin jonkinlaista liikehdintää varmasti tulee tapahtumaan, mutta sen laajutta en osaa arvioida.
Oman tulevaisuutensa perussuomlaisten riveissä Vistbacka jättää edelleen auki.
– Vastaan niin kuin tähänkin asti - seuraan katseella.