Kun Yhdysvaltain ja Kiinan presidentit Donald Trump ja Xi Jinping puhuivat politiikasta ja taloussuhteista, omaa rooliaan maiden välisessä diplomatiassa näyttelivät presidenttien vaimot Melania Trump ja Peng Liyuan.

Vaimot poseerasivat miestensä rinnalla tervetuliaisseremonioissa, oopperassa, päivällisillä. Vaimoilla oli myös omaa kahdenkeskistä ohjelmaa, kuten valtiovierailuilla tapana on.

Tällä kertaa vaimojen ohjelma kiinnosti tavallista enemmän, sillä Pekingissä kohtasi kaksi tunnettua kaunotarta ja muoti-ikonia, joiden asuvalintoja seurataan tarkoin.

Rouvia yhdistää myös moni muu asia.

Sekä Melania Trump että Peng ovat kumpikin lähtöisin verraten vaatimattomista oloista, mutta tekivät menestyksekkään uran ja nousivat omine ansioineen julkisuuden valokeilaan jo ennen avioitumistaan.

47-vuotias slovenialaissyntyinen Trump aloitti jo nuorena mallintyöt ja teki aikuistuttuaan kansainvälisen mallinuran. Trump on esiintynyt myös useissa televisiomainoksissa sekä tv-ohjelmissa. Peng, 54, puolestaan oli alun perin sotilas, joka nousi maankuuluksi laulajatähdeksi. Hän oli miestään kuuluisampi ennen kuin tästä tuli presidentti.

Kumpikin tunnetaan tyylikkäästä pukeutumisesta, joka rikkoo Yhdysvaltain ja Kiinan ensimmäisten naisten pukeutumistyylin perinnettä.

Muotiasiantuntija, toimittaja Mirva Saukkolan mukaan Melania Trump on melko ennakkoluuloton pukeutuja, joka suosii kansainvälisiä huippumuotitaloja.

Uutiskanava CNN puolestaan arvioi, että Trump on kehittänyt omanlaisensa muotidiplomatian. Hän ei välttämättä noudata aiempien presidentinpuolisojen omaksumaa tapaa, jonka mukaan kotimaassa suositaan kotimaisia suunnittelijoita ja ulkomailla kohdemaan suunnittelijoita.

Peng Liyunanista on sukeutunut kansallinen ikoni, joka tunnetaan kiinalaisen tyylin vaalijana. Vaikka Peng pukeutuu myös kansainvälisten muotitalojen asuihin, kokonaisuuksiin sisällytetään liki aina tyypillisiä kiinalaisia piirteitä, Saukkola toteaa.

Saukkolan mukaan Trump on selkeästi pyrkinyt Kiinan-vierailullaan kunnioittamaan isäntämaan kulttuuria.

Rouvien omaan ohjelmaan kuuluneella kouluvierailulla Trump oli pukeutunut italialaisen Dolce & Gabbanan muotitalon toteuttamaan kukkateemaiseen maksimekkoon. Kukat ovat käsinmaalattuja, minkä vuoksi puvun hinta on 10 000 euroa, Saukkola kertoo.

Torstain päivällisille Melania Trump puolestaan valitsi iltapuvun, joka noudattaa klassisen kiinalaisen cheongsam-puvun mallia. Sekä päiväpuku että iltapuku heijastavat keisarillisen Kiinan pitkiä perinteitä ylellisyydessään, Saukkola sanoo. Tähän liittyvät myös kirjailut ja käsityön esiin nostaminen.

Pengin kouluvierailulla käyttämässä asussa puolestaan leningin malli edusti tyypillisiä kiinalaisia piirteitä. Leninki kauluksineen on perinteisen cheongsam-puvun mallinen. Kyseinen vaatemalli kehitettiin jo 1600-luvulla, mutta se on pitänyt hyvin pintansa, Saukkola kertoo.

Saukkola toteaa, että Peng tuo pukeutumisessaan esiin modernimmin kiinalaista kulttuuria. Asujen linjat ovat perinteiset, mutta niiden, kuten hänen vierailulla käyttämänsä iltapuvun, yksityiskohdat ovat linjakkaat ja pelkistetyt.

Saukkola pitääkin Pengiä mitä mainioimpana lähettiläänä maansa nykymuodille, joka ei enää niinkään nojaudu pelkkään historiaan, vaan heijastaa enemmänkin naisen roolia nyky-Kiinassa.

Pengille ja Trumpille yhteisten asioiden joukossa on myös se, että kumpikaan ei ole miehensä ensimmäinen vaimo. Xi on naimisissa toistamiseen, kun taas Melania Trump on Donald Trumpin kolmas vaimo.

Molempien mies on selvästi vaimoaan vanhempi: Xi on 64-vuotias ja Donald Trump 71-vuotias.

Kummallakin naisella on yksi lapsi, Pengillä tytär ja Trumpilla poika. Molemmat pyrkivät suojelemaan lapsiaan julkisuudelta.

Molemmat rouvat ovat pyrkineet pysyttelemään erossa miestensä harjoittamasta politiikasta. Kiinassa tämä on ollut kirjoittamaton sääntö sen jälkeen, kun Mao Zedongin vaimo Jiang Qing pyrki aktiivisesti valtaan kulttuurivallankumouksen aikana, CNN kirjoittaa. Yhdysvalloissa sen sijaan Donald Trumpin edeltäjien vaimoista, esimerkiksi Michelle Obamasta, on välittynyt huomattavasti Melania Trumpia aktiivisempi kuva.

Sekä Melania Trump että Peng ovat toki mukana edistämässä tärkeinä pitämiään asioita. Peng kannustaa vaalimaan kiinalaista kulttuuria ja perinnettä, ja hän on myös YK:n hivin ja aidsin vastaisen työn hyvän tahdon lähettiläs. Trump tukee etenkin lapsia auttavaa työtä, esimerkiksi kiusaamisen vastaista toimintaa, sekä taistelua opioidiriippuvuutta vastaan.

Lue myös:

Tällainen on Kiinan presidenttipari: Epäsuosioon joutuneen ministerin poika ja tähtilaulajaksi noussut naissotilas

Betonilähiöstä Valkoiseen taloon – Melania Trumpin tuhkimotarina

Analyysi: Ihastunut Trump sai diilinsä – mutta se ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia