Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että Pohjois-Korean aiheuttaman uhan poistamisessa tapahtuu parhaillaan paljon edistystä.

Etelä-Korean vierailunsa yhteydessä pitämässään lehdistötilaisuudessa Trump ei halunnut lähemmin kuvailla, mitä Pohjois-Korean suhteen tapahtuu.

Hän totesi vain, että Yhdysvallat toimii yhdessä kumppanimaidensa kanssa. Trump mainitsi, että Kiinan presidentti Xi on ollut suureksi avuksi.

Trump muistutti samalla, että Yhdysvallat on koonnut Pohjois-Korean lähistölle paljon sotavoimaa, kuten lentotukialuksia ja sukellusveneitä.

Yhdysvallat on valmis käyttämään kaikkia sotilaallisia vaihtoehtoja Pohjois-Korean muodostaman uhan ehkäisemiseksi varsinaista hyökkäystä lukuunottamatta.

Trump kehotti Pohjois-Korean johtoa tulemaan neuvottelupöytään ja tekemään sopimuksen, joka johtaisi sen parempaan tulevaisuuteen.

Trump kiitti Etelä-Korean presidenttiä Moon Jae-iniä lämpimästä vastaanotosta. Trumpin mukaan Etelä-Korea on myös ilmoittanut ostavansa yhdysvaltalaisia aseita miljardien dollarien arvosta.

Etelä-Korea aloittaa välittömästi keskustelut Yhdysvaltain kanssa maan sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisestä, Etelä-Korean presidentinkanslian edustaja kertoi tilaisuuden yhteydessä. Etelä-Koreassa otetaan muun muassa käyttöön viimeisintä valvontateknologiaa.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea neuvottelevat keskenään uutta kauppasopimusta, joka Trumpin mukaan olisi Yhdysvaltojen kannalta tasapainoisempi kuin entinen.

Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin odotetaan keskustelevan muun muassa Pohjois-Koreasta tavatessaan ensi viikolla Vietnamissa, kertoo Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. Trump ja Putin osallistuvat Vietnamissa Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön Apecin kokoukseen.