Yhdysvaltain presidentti Donald Trump matkustaa perjantaina presidenttikautensa tähän mennessä pisimmälle ulkomaan matkalle ja ensimmäisen kerran Aasiaan.
Presidentti Trumpin on määrä vierailla Japanissa, Etelä-Koreassa, Kiinassa, Vietnamissa ja Filippiineillä. Ennakkotietojen mukaan Pohjois-Korean tilanne ja ydinaseiden uhka ovat esillä koko matkan ajan.
12 päivän mittaisen matkan aikana hän osallistuu kahteen suureen huippukokoukseen Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön APEC:in foorumiin Vietnamissa ja Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön ASEAN:in kokoukseen Filippiineillä.
APEC kokous on parhaillaan menossa (1.–8.11.2017). ASEAN-maiden tapaaminen alkaa vasta 10. marraskuuta ja jatkuu 14. marraskuuta saakka.
Trump matkustaa ulkomaille sisäpoliittisesti haasteellisesta tilanteesta, kun presidentinvaalien Venäjä-kytköksiin on tullut runsaasti lisätietoja muun muassa yhteisöpalveluja tuottavilta yrityksiltä. Venäjä on kiistänyt vaaleihin vaikuttamisen kaiken aikaa.
Lue myös:
Trump ja 6 pulmaa Itä-Aasiassa
WSJ: Yhdysvallat tunnisti kuusi Venäjän viranomaista epäiltynä demokraattipuolueen hakkeroinnista
Trump: New Yorkin iskusta syytetylle annettava kuolemantuomio
Ei enää Green Card -arvontaa? Presidentti Trump haluaa lakkauttaa oleskelulupien loton