Maakuntauudistuksen lopputulema voi olla se, että kunnilta viedään valta kokonaan, sanoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.
– Maakuntavaltuustoihin tullaan valitsemaan kokeneita, osaavia poliitiikkoja, jotka ensimmäisestä päivästä alkaen ryhtyvät miettimään, miten he saisivat lisää valtaa kunnilta, Vapaavuori sanoi.
Tästä alkaisi hänen mukaansa useiden vaalikausien mittainen valtataistelu siitä, mitä kaikkea maakuntien tehtäviin kuuluu. Lopulta nykyiset kunnat voisivat kadota kokonaan, Vapaavuori pelkää.
– Tämä on asia, jonka osa ministeriön virkamiehistä jopa suoraan myöntää, että tavoitteena on siirtyä asteittain malliin, jossa meillä on ehkä vain 18 kuntaa, joka ei ole mielestäni järkevää.
Hänen mielestään Suomi kulkee vastakkaiseen suuntaan kuin muu maailma, sillä muualla kaupunkien rooli korostuu entisestään.
– On koko maan etu, että maan ainoa metropolialue pärjää aidosti ja hyvin kansainvälisessä kilpailussa. Helsinki maksaa tänä vuonna niin sanottua verotulotasausta muulle Suomelle 289 miljoonaa euroa, ensi vuonna yli 300, Vapaavuori sanoi.
"Maakuntauudistus toisi lisää veroja"
Suomen suurimman kaupungin pormestari arvostelee voimakkaasti hallituksen suunnitelmaa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja laaja maakuntauudistus on kytketty yhteen.
Sote-uudistusta hän sanoo kannattavansa, mutta maakuntauudistus tulisi perua, sillä se synnyttää vain lisää byrokratiaa, vaaleja ja veroja.
– Ei ole aitoa itsehallintoa ilman verotusta, se tulee jollakin aikavälillä, Vapaavuori sanoi.
Tosin sote-uudistuskin on hänen mukaansa helsinkiläisille huono: se voi huonontaa Helsingin palvelutasoa, jos sote-palvelut siirtyvät Uudenmaan hoidettavaksi.
– Helsingissä palvelut ovat olleet jonkun verran paremmat kuin Uudellamaalla keskimäärin, joten se tulee jonkun verran laskemaan, Vapaavuori sanoi.