Yhdysvalloissa maan edustajainhuoneen republikaanit ovat avanneet kaksi selvitystä maan edellisen hallinnon mahdollisista väärinkäytöksistä.
Selvityksissä tutkitaan Obaman presidenttikaudella vuonna 2010 tehtyä uraani-sopimusta, jonka myötä Venäjän valtion omistama Rosatom-yritys sai hallintaansa viidenneksen Yhdysvaltain uraanivaroista.
Rosatom osti uraanikaivoksia Uranium One -nimiseltä venäläisyritykseltä, jonka johtajan kerrotaan lahjoittaneen miljoonia dollareita Clinton-perheen säätiölle. Sopimus vaati Yhdysvaltain ulkoministeriön luvan aikana, jolloin ulkoministeriön johdossa oli Hillary Clinton.
Republikaanit ovat jo pitkään syyttäneet Clintonia lahjuksen vastaanottamisesta tähän päätökseen liittyen.
Lisäksi edustajainhuoneen republikaanit selvittävät liittovaltion poliisin FBI:n toimia sen tutkiessa Clintonin ulkoministerikauden sähköpostijupakkaa. Clinton käytti ulkoministerinä ollessaan ohjeiden vastaisesti henkilökohtaista sähköpostipalvelinta.
Republikaanit haluavat selvittää, miksi FBI:n silloinen johtaja James Comey toi presidentinvaalikampanjan aikaan julkisuuteen tiedot Clintonin sähköpostien tutkimuksista sekä niiden päättymisestä, mutta ei kertonut samaan aikaan tutkivansa Trumpin lähipiirin Venäjä-kytköksiä.
Demokraattiedustajien mielestä kyseessä on republikaanien yritys kääntää huomio pois Trumpin omista väärinkäytöksistä.
– Tämä selvitys on suuri harhautus, jonka tarkoituksena on kääntää huomio muualle republikaanien kyvyttömyydestä valvoa Trumpin hallintoa ja Venäjän muodostamaa uhkaa, demokraattiedustajat Elijah Cummings ja John Conyers sanoivat keskiviikkona.
Edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja, republikaanikansanedustaja Devin Nunes puolustautui syytöksiltä.
– Meidän työhömme lakiasäätävänä hallintoelimenä kuuluu tietojen kerääminen. Näin myös aiomme tehdä, hän sanoi.