Eduskunnassa on odotettavissa jännitysnäytelmä marraskuussa, kun kansanedustajat pääsevät äänestämään alkoholilakipaketista.

Alkuperäisessä hallituksen esityksessä löytyy useita muutoksia verrattuna nykytilanteeseen, mutta kiistanalaisin kohta ehdottaa nykyistä vahvempien alkoholijuomien tuomista ruokakauppoihin, kioskeihin ja huoltamoille.

Kun nykyään ruokakaupoista saa korkeintaan 4,7 prosentin vahvuisia alkoholijuomia, hallitus olisi nostamassa rajaa 5,5 prosenttiin.

Hallituspuolueet ovat antaneet edustajilleen vapauden äänestää asiassa omantuntonsa mukaan, joten opposition yhtenäinen vastustus voisi kaataa alkuperäisen esityksen.

Ylen kansanedustajille lähettämän kyselyn perusteella voi sanoa, että jännitys asian suhteen laukeaa vasta eduskunnan äänestyksessä. Kyselyyn vastanneista 128 edustajasta 53 kannattaa hallituksen esitystä nykyistä vahvempien juomien tuomisesta kauppoihin, 47 vastustaa ja 28 ei vielä halua tai osaa määritellä kantaansa.

Useat kansanedustajat odottavat vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä asiasta, ennen kuin he lukitsevat kantansa. Alkuperäisen aikataulun mukaan kansanedustajien pitäisi päästä äänestämään asiasta marraskuussa.

Kokoomukselta vahvin tuki

Eduskuntaryhmien yhtenäisyys hallituksen esityksen suhteen vaihtelee suuresti kyselyssä. Kokoomukselta, SDP:ltä, Sinisiltä, vihreiltä ja kristillisdemokraateilta löytyvät yhtenäisimmät eduskuntaryhmät.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet kokoomuslaiset (vastanneita 24), siniset (10) ja perussuomalaiset (14) kannattavat nykyistä vahvempien juomien tuomista ruokakauppoihin. SDP:ssä (18), vihreissä (10) ja kristillisdemokraateissa (5) muutoksen vastustus on suurinta.

Kyselyyn vastanneista 18 demarista 14 vastustaa ajatusta esitystä, kaksi on epävarmoja kannastaan ja kaksi antoi tukensa esitykselle. Yksi muutoksen vastustajista on demarikansanedustaja Joona Räsänen.

– On tutkittu, että kun alkoholin saatavuutta lisätään, niin se lisää myös kulutusta. Kun kulutus kasvaa, niin se lisää haittoja. Kun haitat kasvavat, niin se lisää kustannuksia, kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) sanoo.

Räsänen viittaa asiantuntija-arvioihin, joiden mukaan ehdotus lisäisi sekä sosiaali- ja terveys- että poliisimenoja kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain. Demareiden lähes yhtenäisen vastustuksen ehdotukselle Räsänen arvioi johtuvan asiantuntijalausunnoista.

– Pitkin matkaa sosiaalidemokraatit ovat sanoneet, että tässä kannattaisi ottaa asiantuntijoiden neuvot huomioon. Ja sitä hallitus ei ole nyt tehnyt.

Demarit käyvät valiokuntakäsittelyn jälkeen keskenään alkoholilain uudistusta läpi. Sen jälkeen ryhmä päättää, noudattaako se asiassa ryhmäkuria vai ei.

Oppositio ei ole yhtenäinen

Vaikka demarit lähes yhteisessä rintamassa vastustavat aloitetta, oppositio ei ole vastustuksessaan yhtenäinen. Perussuomalaisista kansanedustajista 14 vastasi kyselyyn, ja heistä yhdeksän kannatti aloitetta. Kaksi puolestaan vastusti ja kolme jätti kantansa vielä auki.

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén haluaa korottaa prosenttirajoja, koska hän haluaa ”nykyistä laadukkaampia tuotteita” kauppaan.

– Muutos mahdollistaisi pienpanimo-oluiden tulemisen kauppoihin. Uskoisin, että tällä olisi myönteisiä terveysvaikutuksia, koska ihmiset alkaisivat juoda laadukkaampia alkoholijuomia. Silloin laatu korvaisi määrän, Packalén sanoo.

Perussuomalaisten tavoin puolueesta irtaantunut Sininen tulevaisuus –eduskuntaryhmän jäsenet voittopuolisesti kannattavat prosenttirajan kasvattamista. Molemmissa ryhmissä löytyy kannatusta myös nelosoluita väkevämpien juomien tuomiseksi kauppoihin, mutta lähes kaikki edustajat tyytyvät nyt hallituksen linjaukseen.

– Perussuomalaisissa ollaan aika lailla holhousyhteiskuntaa vastaan. Vastuuta pitää antaa ihmisille, Packalén sanoo.

Hajonta on suurinta keskustassa (32), vasemmistoliitossa (9) ja RKP:ssä (6), joissa löytyy sekä aloitteen kannattajia että vastustajia.

Ravintoloille myyntioikeus, Alkon aukioloaikaa pidennettävä

Hallituksen esitys alkoholilain kokonaisuudistuksesta pitää sisällään useita lakimuutoksia. Esityksessä annettaisiin ravintoloille oikeus myydä alkoholituotteita ulos ruokakauppojen tapaan.

Muutos ei herätä yhtä suuria intohimoja kuin prosenttirajan korotus. Kyselyyn vastanneista kansanedustajista 65 tukee muutosta, 25 vastustaa ja 38 jättää mielipiteensä vielä sanomatta.

– Muut muutokset esityksessä ovat vaikutuksiltaan aika lailla pienempiä kuin prosenttirajan muutos. Ja tässä tehdään järkeviäkin muutoksia, joilla puretaan ravintoloiden sääntelyä, Räsänen sanoo.

Esityksen mukaan ravintolat voisivat jatkossa pidentää aukioloaan pelkästään omalla ilmoituksellaan aina kello 4:00 asti.

Kyselyyn vastanneet kansanedustajat pidentäisivät Alkojen aukioloaikaa tunnilla kello 21:00 asti. Tukensa muutokselle antaa 75 kansanedustajaa, kun taas 18 edustajaa vastustaa ehdotusta.

– Koko maailma on muuttunut. Ihmiset tekevät pätkä- ja vuorotöitä, eivätkä enää pelkästään päivisin käy töissä. Tässä mielessä maailman pitää muuttua mukana, Packalén sanoo.

Vastanneista kansanedustajista 35 ei ole lukinnut vielä kyselyssä kantaansa Alkojen aukioloajoista.

Lue myös:

Kansanedustajat: Halvempaa nelosolutta luvassa, "pelottelupropaganda" limuviinoista ihmetytti

Alkoholia ei enää myydä kaupoissa aikaisempaan tahtiin

Oluen vahvuus kaupoissa jakaa kansanedustajien mielipiteet

180 astetta: Seksologi alkoholilaista: "Suuri osa suomalaista on saanut alkunsa pienessä hönössä"